Siirry pääsisältöön


1862. EU-maissa on nyt oudon pelottava ja odottava ilmapiiri


     Maat eivät voi devalvoida tilanteissa, joissa se olisi luonnollista ja hyvää talouspolitiikkaa. Sen sijaan troikat ja komissaarit patistavat kilpailukyvyn nostamiseen työtekijöiden kustannuksella. Friedmanin opit pelittävät. Pankit koetaan rahan ahneiksi ja pienasiakkaidensa nöyryyttäjiksi. Ilmapiiri on kaiken kaikkiaan altis ääri-ilmiöille.



    Keski-Euroopan maissa suuri osa kansalaisista ei katso suopein silmin pakolaisia. Esiintyy ennakkoluuloja, avointa syrjintää ja vihamielisiä tekoja sekä terroritekoja pakolaisia kohtaan. Katupartiointi kasvaa huolestuttavasti.



     Vaikka kuinka Ylen terroristiasiantuntija Malkki kehottaa pitämään erillään talouden ja terrorismin, tosiasia on, että Euroopan tilanne on muodostumassa vaaralliseksi. Kansalaiset alkavat yhä suuremmissa määrin kaivata lujaa johtajaa edustakoon hän mitä suuntausta tahansa, kunhan se kokee, että parempaa on tulossa tämän johtajan vallan alla. Nationalismi on nostamassa pelottavasti päitään muiden muassa Unkarissa, Puolassa ja Slovakiassa.



     Mitä pitäisi tehdä? Euro täytyisi devalvoida, mutta sen estää - ei tosiasiassa Maastricht92- vaan euromaiden talouksien erivaiheisuus. Etelän maat hyötyisivät, mutta Pohjoisen maat lukuun ottamatta Suomea menettäisivät.



     Voisivatko EU-maat jättää kylmästi osan veloistaan maksamatta, kuten Yhdysvallat on tehnyt vedoten dollarin arvon edulliseen kehitykseen velkojalle? Eivät voi, koska euro ei ole dollarin veroinen maailman valuutta



     Näyttää ikävä kyllä siltä, että EU on maalannut itsensä nurkkaan. EU ei pääse nurkasta ilman suurta kriisiä. Helpoimmillaan se voi olla taloudellinen katastrofi, lievimmillään eri sosiaali- ja kansanryhmien ja uskontojen välisen suurkonflikti ja vaarallisemmillaan eri maiden välisen sota.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3803. HS:n pilapiirros eilen ja nyt

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *