Siirry pääsisältöön


1846. Todistus ruotsin kielen tyydyttävästä taidosta tupla hinnalla

      Nimitykseni virkaan ei ollut kuitenkaan niin selvää, kuin olin kuvitellut. Oli vappuaatto ja viimeinen hakemuksen jättöpäivä. Huomasin tuolloin, että minulta puuttui todistus ruotsin kielen tyydyttävästä taidosta. Ainoa tähän hätään käsiini saamani kuulustelija oli vanha harmaatukkainen, kyynärpäihinsä nojaava ja kumarassa istuva mies.

     Mennessäni Töölössä arvokaan kerrostalon rappuja ylös edessä menevä nainen tuli sisään samalla oven avauksella. Luulin jo rauhoittuneena, että menemme yhtä aikaa tentattavaksi. Nainen kutsuttiin kuitenkin ensin viipyen sisällä vain viisitoista minuuttia. Näin helpollako tästä pääsee, kuvittelin.

     Istuessani miehen edessä edes ensimmäisistä tenttaajani sanoista en ymmärtänyt mitään. Puheeni ei luistanut lainkaan. Näytti varmalta, että tenttini tyssää tähän.

     Erehdyin kuitenkin pöydän takana pysyttelevästä punanenäisestä tyypistä pahoin. Kalle Sorainen osoitti luovuutta ja hiljaista huumoria antamalla minulle kolmen tunnin tenttaamisen jälkeen todistuksen, juuri ennen vappujuhlien alkamista. Hän peri kaksinkertaisen maksun käskien tulla viikon kuluttua uudestaan, koska en kuulemma osannut mitään. Täytyy jälki käteen myöntää, etten mennyt toista kertaa tenttaajani luo. Ja näin minulle avautui tie oikeusministeriöön.

Kommentit

  1. Hauska aikalaiskertomus! Mutta nyt on tilaisuus vaikuttaa koko suomenkielisen väestön vapauttamiseen ruotsivelvollisuudesta! Kansalaisaloite Monikielinen Suomi- ruotsi valinnaiseksi- alkaa 4.4.2016. http://vapaakielivalinta.fi/

    VastaaPoista
  2. Nyt voitte vaikuttaa asiaan, ettei enää seuraavien sukupolvien tarvitse uhrautua..
    Kansalaisaloite "Ruotsi valinnaiseksi"
    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1939

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3803. HS:n pilapiirros eilen ja nyt

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *