Siirry pääsisältöön

1608. Team-Finland on epäonnistunut

      Kataisen hallituskauden alussa perustettiin Team Finland koordinoimaan lähinnä eri tahojen yhteistyötä viennin edistämiseksi ja investointien maahan saamiseksi. Stubbin hallitus on jatkanut toimintaa.

     Puolen vuoden takaisen selvityksen mukaan 80 prosenttia pk-yrityksistä ei ollut kuulutkaan Team Finlandista. Vain kolme prosenttia oli käyttänyt sen palveluja. Tämä oli jo silloin teamin kannalta huolestuttavaa. Olisi odottanut, että Team Finlandin olisi panostanut erityisesti pk-yrityksiin, koska niistä vain 12 prosenttia on vientihakuisia. Niissä siis piilee suuri potentiaali viennin edistämisessä.

     Helsingin Sanomissa 29. 6. Keskuskappakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä ampuu Team-Finlandia kovilla: ” Team-Finlandin -konsepti on pikemminkin lamaannuttanut yritysten toimintaa kuin vauhdittanut sitä.” Aluksi vallitsi hurmoshenki, mutta innostus laantui, kun toimijat huomasivat, että huoltojoukkueesta eli valtion virkamiehistä tulikin pelaajatiimi, jatkoi Penttilä.

     Tästä oli enteitä jo 19.2 eduskunnan kyselytunnilla, kun kokoomuksen ministerit Stubb, Vapaavuori ja Toivakka kilvan kehuivat Team Finlandin saavutuksia.

     Team-Finlandissa on unohtunut se, että yritykset vastaavat itse kansainvälistymisestään aivan kuin muustakin toiminnastaan. Yritykset itse tietävät millaisia kansainvälistymisen instrumentteja tarvitaan aluetasoilla ja maan laajuisesti. Ei niitä voi viranomaiset tietää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *