Siirry pääsisältöön

1593. Vuoden 1914 kaikuja Kesärannasta


     Sitä edelsivät, vuosikymmenien rauha, suurvalatkilpailu, teknologian valtava kehitys, asevarustelu, tappava kansallisuuskiihko, teknologian valtava kehitys, vanhat kaunat ja rajariidat, kummalliset liittolaissuhteet sekä vuoropuhelun epäonnistuminen. Se oli I maailmansota. II maailman sotaan johtivat I sodan koettujen vääryyksien korjaaminen ja psykopaatti Hitler.

     Nyt maailman yhteisöllä on kaikki I maailmansotaan sotaan johtaneet ainekset käsissään.

     Kesärannan keskusteluissa tuli selvästi esille, kuinka suuri tarve on globaalien säätelyinstrumenttien nykyistä tehokkaammalle käytölle. YK:n yleiskokous ja turvallisuusneuvosto ovat museotasolla ja G7-20 maat on täysin rampa hoitamaan globaalia vakauttamista. ETYJ on jähmettynyt paikoilleen.

     Tässä tilanteessa Yhdysvallat sitoo kiihtyvällä tempolla lähialueiden ja Tyynen valtameren talouksia liitolaisikseen kahdenvälisillä kauppasopimuksilla. Maan talous on vahvempi kuin milloinkaan sitten II maailmasodan jälkeen. Uudet energiamuodot takaavat talouden nousua. Sotilaallisesti maa piirittänyt Venäjän länsirajat Nato-jäsenillään.

     Venäjä on reagoinut. Venäjää ei tarvitsee ymmärtää Krimin valtauksessa ja Ukrainan sodassa. Ne ovat vääryyksiä. Mutta tunnetusti logiikalla ei ole tunteita. Niinpä oli vain ajan kysymys, milloin Venäjä vastasi lännen haasteisiin. Näinhän suurvallat tekevät.

     Monet näytöt ovat osoittaneet, että arvausta ennustaa mitään luotettava kehitysnäkymää Venäjän ja lännen välisten suhteiden kehittymisessä. Toivottavasti se jää vain laajaksi jäätyneeksi konfliktiksi, joka sulaa tavalla tai toisella. Ennusmerkit ovat sikäli hyviä, sillä monen suuntainen diplomatia näyttää toimivan

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *