Siirry pääsisältöön

2390. Luulette tätä keskusteluksi

     Yllä todettu on vain yleispätevästä ilmaus eräissä maissa jylläävästä koronastrategiasta: Jos saavutamme nämä tulostavoitteet, niin tappioita saa tulla. Trumpin kielellä New Yorkia ei suljeta ja pääsiäisen jälkeen bisnes rullaa normaalina. Jostain syytä naapurimme Ruotsi on lähtenyt ruhtinas Trumpin linjalle. Päivän HS:n mielipidekirjoitus kehittelee uutta sovellusta uhrilinjasta.
    
Valtion yksi tehtävä on suojella ihmistä. Toki myös yritystoiminnalle on pyrittävä takaamaan kilpailukykyiset toimintaedellytykset. Koronassa nämä arvot väistämättä joutuvat osin törmäyskurssille. Suomi on arvottanut ihmiset tärkeämmäksi kuin väliaikaisen taloudellisen taantuman. Maamme olisi voinut päättää toisinkin asettamalla taloudellisen vakauden muutaman sadan virukseen kuolleen edelle. Toiveikkuutta on myös nopeaan rajojen avaamiseen ja maamme toipumiseen (https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006456317.html). Tällaista positiiviuuttaa tarvitaan, kunhan sille löytyy perusteluksi riittävästi faktaa.
    
On helppo tehdä valinta, jos ero on kuin taivalla ja helvetillä, mutta punttien mutta ollessa tasan valinta vaikeutuu ja katkeroituu, kunhan panokset ovat isot. Mediassa saatavien mielipiteiden ja kommenttien mukaan Suomessa enemmistö hyväksyy rajoitustoimenpiteet. Jälleen kerran tässä yhteydessä voidaan nostaa esiin Suomen sodistaan saamat oppitunnit yhteisrintamaan nousemisesta ison ja tuntemattoman vihollisen edessä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *