Tämä ei ole moite perusomalaisten pitkäaikaiselle puheenjohtaja Soinille, vaan yritys kertoa, kun joutuu johtamaan, yhtenä monista, usealla eri tavalla muotoaan muuttavan kansaryhmän poliittisia pyrkimyksiä ja niiden ympärille rakennettua puoluetta.
Sotien jälkeen osa kenttäharmaisiin pukeutuneista jäi seisoskelemaan ja seilaamaan yhteiskuntaan ilman sen kummempaa päämäärä. Pitkin ja poikin maata, etenkin maaseudulla jolkotteli runsaasti tilapäistöissä pyrähtäviä kulkumiehiä, jotka aamumulla isännältä rahat saatuaan lähtivät pullon ostoon. Osa evakoista kuka mistäkin syytä jäi joutomiehiksi, osa raivaamaan korpea peltomaaksi. 1960-luvun maaltamuutto lähiöihin lisäsi irrallisuuden tunnetta. Osa sopeutui ja osa palasi tai muutti Ruotsiin 400000 muun jo maahan muuttaneen suomalaisen perään. Osa palasi Ruotista. Sosiaalinen kierto ja ihmisten asettumien paikoilleen olivat myllerryksessä.
Tämä karkeasti kuvattu yhteiskunnallinen sosiaalinen prosessi synnytti tyytymättömyyttä. 40-luvun lopulla ja 50-luvulla oli yleistä, että miesporukat kerääntyvät sunnuntaisina istuskelemaan rintamamiestalojen kaivon kansille ja piharuohikoille inttämään maan asioista naisväen seuratessa väittelyä talon portailta.
Osa porukka ei kokenut omakseen kommunisteja, SKDL:ää, TPSL:ää, skogilaisia eikä maalaisliitoa. Tästä ryhmästä Koitti Veikko Vennamon hetki ja syntyi Suomen pienviljelijöiden puolue.
On merkittävää, että tämä Vennamon maagisesti löytämä ja politiikallaan täyttämä Suomen kansan sosioekonominen railo ulottuu 40-luvulta tähän päivään saakka, vaikkakin se on mutkitellut, sisältänyt traumoja ja vaihtanut väriään. Hyvinvointivuosina 1970 -1990 railo oli ohut ja välillä se oli melkein ummessa.
Nyt tilanne on toinen. Nämä joidenkin silmissä joutoihmiset, kuten köyhät, pitkäaikaistyöttömät, yleensä valtava määrä työttömiä, eläkeläiset, sairaat, vähävaraiset lapsiperheet, vanhukset, ovat suutuksissa ja ärtyneitä hallituksen harjoittaman kuripolitiikan takia. 50-lukuun verrattuna ero on se, että heitä on paljon, he ovat pysyvä luokka ja he ovat tyytymättömiä ja vihaisia.
Sipilä puhuu, että nyt on katsottava uusin innovatiivisin silmin tulevaisuutta. Lähes sadan vuoden opetus on osoittanut, että innovatiivisuus ei koske sosiaalisia innovaatioita eikä vasemmiston yhdistymistä yhdeksi puolueeksi täyttämään tämä osasottamiksi jäävein edunajamista.
Tosiasia on, että nykyisellä hallituksen menolla 40-luvulta alkanut railo vain paisuu vain entisestään käsittäen nyt lähes miljoona köyhää, eläkeläistä ja syrjäytynyttä. Kepu, kokoomus, vihreät, vasemmisto eikä työläisten demarit heistä juuri piittaa. Puhetta kyllä riittää.
Tämän railon täyttämiseen tarvitaan perussuomalaisia enemmän kuin koskaan, olkoonkin niin, että tätä poliittista tyhjiötä täyttävien puolueiden nimet tulevaisuudessa saattavat olla mitä vain, lukuun ottamatta vanhoja käpyjä.
Pitemmässä historian katsannossa ei ole kovin merkittävää, kuinka kauan perussuomalaiset on hallituksessa ja onko Soinilla motivaatiota uhrata loppu elämäänsä puolueen hyväksi. Todennäköistä on, että Soinilla on alkaneet pitkät jäähyväiset politiikalle. Tämä hän voi tehdä poliitikon puhtain mielin.
Kommentit
Lähetä kommentti