Siirry pääsisältöön

1833. Halonen ja Niinistö presidentteinä Venäjä suhteissa

      Historia on osoittanut, kuinka paljon valtion päämiehen roolilla, kyvykkyydellä, tilaisuuteen tarttumisen taidolla, selvä näköisyydellä ja päättäväisyydellä on merkitystä valtion selviämisessä vaikeissa tilanteissa.

     Tämä korostuu eteenkin pienten maiden päämiehillä ja myös suurten, kun ne ovat joutuneet toiminaan maidensa resurssien äärirajoilla tai muutoin mailleen vaikeissa tilanteissa. Esimerkkejä on pitkä liuta: Roosevelt, Churchill, Stalin, Kohl, Thatcher, Merkel, S. De Gaulle, Mao Zedong, Kekkonen, jne. Heidän kaikkien maine ei ole paras mahdollinen, mutta heidän vaikuttamisensa valtakuntiensa kehitykseen on ollut suuri ja kiistaton.

     Meillä maan päämiehen roolit on jaettu pääminiterin ja presidentin välillä edellisen vastatessa sisäpolitiikasta ja EU- politiikasta jälkimmäisen vastatessa muusta ulkopolitiikasta.
     Kansa tunnetusti äänestää 80-prosenttisesti tuntemuksiensa perusteella ja loput 20 prosenttia sen mukaan, mikä yhteiskunnallinen kysymys on leijunut ilmassa ennen vaaleja. Näin jälkikäteen on helppoa sanoa kansan tunteiden ollessa oikeilla poluilla ja kansa onnettaren voimien valloissa, kansan valitessa Niinistön presidentiksi viime vaaleissa. Niinistöä moitittiin hänen ministeri aikana äksyilyistä henkilökunnalle. Sitä tapahtui joskus, mutta syystä. Halosta myös moitittiin. Syitä harvoin tiedettiin.  

     Jos meillä nyt olisi presidenttinä Haavisto tai Halonen (ei ehdolla) on hyvin todennäköistä, että presidentti ei pystyisi yhtä uskottavasti käymään sellaisia suoria, avoimia ja jyrkän puoleisia keskusteluaja Venäjän pääministerin Medvedevin ja Presidentti Putinin kanssa, kuin Niinistö nyt käy. Keskusteluista ei enää selvittäisi leikkisillä sosiaalisilla eleillä. Halosen puolustukseksi on sanottava, että aika on nyt aivan toinen.

     Presidentti Niinistön tuella olemme valmistautumassa noin 25000 kertausharjoitusmiehellä auttamaan tarvittaessa rajavartijalaitosta itärajalla. Naton lentokoneet kävivät yhteisharjoittelemassa maassamme.
     Näistä toimenpiteistä huolimatta välit Venäjään ovat säilyneet hyvinä saaden rinnalleen uusia lupaavia vivahteita.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *