Näiden presidentinvaalien sankari on Rehn, sillä hänen kampanjastaan tuli ällistyttävän progressiivinen Tässä progressiivisuus merkitsee kampanjan sisällöllistä moniäänistymistä ja runsastumista kattamaan jopa rempalleen läsähtäneen asutustilan vanhan isännän ja akan nousemisen Zetorin selkään pitkää metsätaivalta ajaman kansakoulun pihalle ja sieltä äänestyskoppiin. Äänet menevät, kuin tupaan päästetyt villit porsaat Rehnin laariin. Näitä zetorireissuja voi karttua päivän mittaan kymmeniä tuhansia eri puolissa peltotaipaleita, metsäteitä, mökkiteitä, piki- ja sorateitä. Kaikki kelpaa, kunhan matkaan päästään. Kaikki tämä johtuu, ei muiden epäonnistumisesta, vaan Rehnin viimeisissä tenteissä sisäisesti ilmeettömistä kasvoista paistavasta juuri ja juuri havaittavissa olevasta hymyn sekaisesta toivon ilmeestä. Se ei sisältänyt ylimielisyyttä, hämillään oloa, epäluuloa, aliarvostusta, kyvyttömyyttä, pelkoa, puhumattakaan rehvakkuutta. Hän oli vain levollinen ja viileä hahmo, jolla on keinoja selvittää, menkööt maan asiat, kuinka ikävästi solmuun tahansa. Ei ihmemies, vaan selviytyjä.
Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä
Kommentit
Lähetä kommentti