Tähtiä kuin Otavassa poikia on Jukolassa, laiskan pulskeita
jallia. Tähän suuntaan kirjoitti Aho Seitsemässä veljeksessä. Nyt meillä on yhdeksän pyrkimässä presidentiksi,
eikä jallia lainkaan vaan pätevän tuntuisia kansallisia. Mika Aaltola miekkailee
tasavertaisesti ammattiehdokkaiden joukossa ilman jäsenkirjaa ja
todennäköisesti ilman valituksi tulemistaan. Olisi mielenkiintoista päästä
Mikan ihon alle tunnusteltaman, mitä hän aikoo tehdä vaalien jälkeen. Pätevänä
keski-ikäisenä miehenä hänellä näyttää olevan maailma avoimena edessään.
Ulkoministeriö olisi hänelle varmaankin houkutteleva paikka uutena ja
haastavana työpaikkana, mutta hän itsekin tietää, ettei tämä ole mahdollista
ilman uraa ministeriössä. Vanhan kaavan mukaan ulkoministeriöllä on oma koulutusohjelma
lupaaville virkamiesaloittelijoille. Tällä testataan ensimmäiset askeleet
sopivuudesta alalle. Toinen epävirallinen testi on, millaisen käsityksen
ehdokas on herättänyt aikaisemmalla toiminnallaan ja esiintymisellään alan johtavien
piirien keskuudessa. Jälkimmäinen on pitkä ja moniulotteinen prosessi, jolla
alan ”johto” presidenttiä myöten pyrkii varmistamaan henkilön sopivuuden alalle.
Niin kuin kaikissa muissakin organisaatioissa, johto pyrki varmistaman
rekrytoinnin onnistumisen. Yksi asia on
kuitenkin varmaa. Edetäkseen urallaan ulkoministeriön leivissä hänen on hankittava
puolueen jäsenkirja. Siinä onkin miettimistä Mikalle.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti