Siirry pääsisältöön


3235. Ulkonäkö on pääomaa, jos käyttää järkeä

Annikka Mutanen kirjoitti HS:n Merkintöjä osiossa ihmisten ulkonäkö kysymyksestä sävyyn, että aivan turhaan, aivan turhaan /Kuuran kukka) itseäsi koristelet. Naisen kauneus kysymyksessä maailma ei ole päässyt yhtään eteen päin sitten Sinuhe Egyptiläisen naisten noin vuotta 2200 ekr. Ylhäisten portto Nevevernevever oli kauttaaltaan parhailla öljyillä siloteltu, Gretaan simpukoiden kuorien loistavalla punalla huulensa värjännyt ja Median maan öljyllä kaljun päänsä koereaksi kiillottanut lähes luokse pääsemättömäksi naiseksi. Faaraoiden hoveissa naiset kilpailivat faaraon ja ylhäisten hovimiesten suosiosta koruillaan, hiustensa väreillä, kynsiensä kiillolla, jäsentensä siroudella ja vatsansa avoimuudella.

Sama naisten renessanssi vallitsi Rooman valtakunnassa. Siellä naiset kietoutuivat taidokkaisiin toogiin. Kaikki muistavat Marcus Aureliuksen ja Kleopatra tarinan. Kleopatrasta on tullut nykyajan kauneuden moodi. Aiheesta on tehty ainakin kolme elokuvaa. Viimeisimmässä näyttelivät pääosia Liz Taylor ja Richard Burdon. Jos joutuu käymään illalliskokkareilla niin, eivät siellä nytkään naiset ja miehet Suhina Lempeiltä ja Humu Pekoilta näytä.

Vaikka joku löytää rautaiset perusteet sille, että nykyisellä tasa-arvon aikana naisen ei tarvitse tälläytyä, hän on väärässä. Tähän sopii lopuksi vanhan sokean miehen kysymys vaimolleen. – Miksi sinä tälläydyt uloslähtöösi kaiken sortin hunajavoiteilla ja parhaalla puvullasi?

Nykynaisia ei saa verrata Sinuhen naisiin. Jokainen ympärilleen katsova ja yhteisiin rientoihin osallistuva nainen ja mies tunnistavat nykynaisen arvot ja elämätavat.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3803. HS:n pilapiirros eilen ja nyt

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

3779. Ylen Jälkiviisaat iski Virkkuseen

Ylen Jälkiviisaat iski Saarikiven johdolla suoraan Suomen uuden komisario Virkkusen hänen kaikkiin oppimattomuutensa kohtiin, johon Perho virkkoi, ettei ole yhtä kohtaa vaan on tietämättömyyden saaristo, aivan kuin vankileirein saaristo. Kolmas tuntemattomaksi jäänyt jäsen väitti kiven kovaa, ettei ole kun Turun saaristo, koska muut saaret lantaan maapuolustusstrategisten syiden takia maan tasalle, myös Ahvenanmaa. Näin on presidentti linjannut hiljattain. Saarikivi oli erityisen halukas tuomaan T-Fordeja rapakon takaa tukemaan Virkkusen Suomen kiertuetta, koska näin kansalle luotaisiin kuva Virkkusen kärsivällisyydestä ja havainnollistettaisiin hänen kykynsä hahmottaa, mikä on traktori ja mikä panssarivaunu. Tässä viriäisi myös hänen teknologian osaamisensa taso, koska sadan metrin päästä opetettaisiin erottamaan, mikä on heinäseiväs ja mikä niittokone. Kolmas nainen oli hyvin huolissaan, jos Virkkunen väen väkisin haluasi matkusta Petsamon nikkeli kaivoksille, sillä olivathan ne alun...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *