Tämä voi
johtua kenttätason henkilöiden vääristyneen työetikan aiheuttamasta sisään rakennetusta
toimintamallista, jonka mukaan kovat jätkät eivät pelkää ja tästä osoituksena simputtavat
asiakkaita. Pitää hankkia arvostusta näyttämällä porukalle, että täältä pesee.
Se voi myös aiheutua liian löysästä alalle tulo kontrollista, jolloin sekaan
voi tulla jo valmiiksi aggressiivista porukkaa, jonka kovat otteet vain
kasvavat joukon innoittamina. Yksi syys voi myös olla johdon asenne, joka ei riittävästi
painota asiakaspalvelu näkökulmaa, jolloin koulutus ei ole ajan tasalla. Voi
olla myös niin, että ison kaverin virkapuvussa mahtailu altistaa tehdä
näkyväksi, että kuka täällä määrää. Tämä korostuu etenkin ryhmäpaineessa, jos
toiminta kulttuurissa on vähänkin vakivaltaa lietsovaa virettä. Pahinta on, jos
alalle on päässyt kavereita, joiden motiivina on ollut höykyttää vähäosaisia
tai muuten reppanoita. Väärinkäytös motiivit ovat siis moninaiset.
Johdon ohjeistus
ei juuri auta, ellei sisäien valvonta ole kunnossa. Valvonnan järjestäminen työn
luonteen takia ei ole yksinkertaista. Se pitää tapahtua katutasolla. Siksi sen
pitää tapahtua huomaamatta jopa salassa, kuitenkin niin, että vartijat tietävät
sen olemassaolon.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti