EU
tarvitsee nykyistä intensiivisempää js dynaamisempaa Afrikka strategiaa. Tämä
ei ole yksittäisten ihmisten idea vaan pätevä näkökulma, joka syntyi
ulkoministeriön tiimiprosesseissa. Yle TV 1:n A-studiossa 27.9 (https://netti-tv.fi/katso/a-studio/254011)
EU-parlamentin toimittaja Susanna Turusen johdolla kaikki neljä paneelin
jäsentä pitivät Pohjois-Afrikan maiden muuttoliikettä Eurooppaan hyvin
haasteellisena, jopa vaarallisena Euroopalle. Tänä vuonna ennustetaan maanosasta
tulevan 170000 pakolaista Eurooppaan.
Haasteellisuutta lisää se, että EU:lla ei ole konseptia, miten se aikoo
käsitellä yhä vaikeammaksi nousevaa pakolaiskysymystä Afrikasta.
Heti perään on sanottava, että Afrikka on ollut menestys kiinalaisille ja eräille yhdysvaltalaisille jättifirmoille kuten Shellille ja muutamille lääkeyhtiöille. Mutta tämä kalpea menestyksen sirppi näkyy vain ohuena hymyä näiden firmojen kassanhoitajien ilmeinä, ei afrikkalaisten kasvoilla. Pohjoiskorealaiselle eliitille sen sijaan näyttää kelpaavan aivan omana työtä salakuljettaa norsunluuta elintasonsa kustantamiseksi maanosasta.
Belgian kuningas Lepold II omisti 1860-luvulla henkilökohtaisesti Kongon. Viisikymmentä luvulla opetettiin kansakoulussa, mitä osat Afrikasta kuuluivat alusmaina millekin Euroopan valiolle. Isäntämaita olivat Ranska, Englantia, Saksa, Espanja, Portugali, Belgia, jne.
Afrikan epäonnistuminen ei ole yksinomaan kiinni siitä, etteivätkö kyseiset maat ja kansainväliset yhteisöt olisivat auttaneet 1960-luvun jälkeen monin tavoin Afrikan maita, Saksa lähes sadalla miljardilla eurolla.
”Afrikka nousee” iskulauseelle oli katetta vielä 2010-luvulla, etenkin Saharan etelän puoleisissa maissa. Väestörakenne oli suotuisa, rakka-aineita oli runsaasti, yliopistot uudistuivat, omia asiantuntijoita oli käytettävissä, teollisuus ja kauppa näyttivät kehittyvän. Kehitystä jarruttivat ja jarrutavat kuitenkin korruptio ja demokratian vaivaloinen kehittyminen, despotismi, nepotismi ja tuloeron kasvaminen. Vuonna 2003 afrikkalaista 36 prosenttia täytyi selvitä alle yhdellä dollarilla päivässä.
Arabikevät oli takaisku. Se alkoi Tunisiasta. Siihen joutuivat mukaan myös eri vaiheiden kautta Egypti, Libya, Jemen ja Algeria. Levottomuutta ovat lisänneet ja lisäväät terrorijärjestöt Boko-Hara ja Isis.
Pohjimmiltaan kyse on siitä, että Afrikan maat eivät ole pystyneet käyttämään runsaita luonnonvarojaan ja hedelmällisiä maa-alueita hyväkseen enemmän tai vähemmän toimimattomien yhteiskuntiensa takia. Tämä on johtanut eriarvoisuuden ja osattomuuden kasvamiseen, etenkin nuorten tyytymättömyyteen ja suurtyöttömyyteen sekä kasvaviin pakolaisvirtoihin Eurooppaan.
Tulonjaossa Afrikka on maailman toiseksi eriarvoisin maaosa. Afrikan sosiaalisia rakenteita heikentää vielä se, ettei maanosassa ole yhtenäistä suura uskontoa kuten Intiassa hindulaisuus, joka velvoittaa ihmisen tyytymään syntyperänsä määräämään asemaan. Onko tämä hyvä vai paha on filosofinen kysymys.
Kyynikolle tulee mieleen, että Afrikka on sen takia pettymys EU:lle, koska sieltä keinoilla millä hyvänsä on tulossa satojatuhansia pakolasia Eurooppaan viemään meidän työpaikat. Ehkä näin osin onkin.
Euroopan ei saa tyytyä pelkästään toivoon, että Afrikka raising toteutuu 2010-luvulla välähtäneen kehitysoptimismin saattelemana. EU tarvitsee tässä tilanteessa nykyistä aktiivisemman ja käytännön tulokisa tuottavan Afrikka-strategian. Sen tulee olla myös riittävän konkreettinen. Tätä vaatimusta kuvaa hyvin se, että päivittäin Välimeren yli Libyan kautta tulee satoja pakolaista ja 1,2 miljardin ihmisen maaosasta maastalähtöä vauhdittaa sähköä puuttuminen 700 miljoonalta ihmiseltä. (http://www.hs.fi/talous/a1466910788099).
Maahanmuutossa Afrikkaa ei tulee käsitellä 52 erillisenä maana, vaan maanosana, jonka väkiluku kasvaa tällä vuosi sadalla oli kymmenellä miljardilla ihmisellä. Ap. komissaari Katainen varoitti hiljattain kymmenien tuhansien pakolaisaallosta Libyan kautta Eurooppaan. Tämä ryntäys voi sattua milloin tahansa. Vuonna EU:n neuvotteluissa Afrikan kanssa EU viesti afrikkalaisille oli selkeä: pysykää pois, rikastukaa ja tehkää vähemmän lapsia (https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005212353.html).
Kun Turkin ja EU:n välinen hutera ja absurdi pakolaissopimus tulee kaatumaan, pakolaisvirroista saattaa tulla EU:lle kohtalonkysymys.
Heti perään on sanottava, että Afrikka on ollut menestys kiinalaisille ja eräille yhdysvaltalaisille jättifirmoille kuten Shellille ja muutamille lääkeyhtiöille. Mutta tämä kalpea menestyksen sirppi näkyy vain ohuena hymyä näiden firmojen kassanhoitajien ilmeinä, ei afrikkalaisten kasvoilla. Pohjoiskorealaiselle eliitille sen sijaan näyttää kelpaavan aivan omana työtä salakuljettaa norsunluuta elintasonsa kustantamiseksi maanosasta.
Belgian kuningas Lepold II omisti 1860-luvulla henkilökohtaisesti Kongon. Viisikymmentä luvulla opetettiin kansakoulussa, mitä osat Afrikasta kuuluivat alusmaina millekin Euroopan valiolle. Isäntämaita olivat Ranska, Englantia, Saksa, Espanja, Portugali, Belgia, jne.
Afrikan epäonnistuminen ei ole yksinomaan kiinni siitä, etteivätkö kyseiset maat ja kansainväliset yhteisöt olisivat auttaneet 1960-luvun jälkeen monin tavoin Afrikan maita, Saksa lähes sadalla miljardilla eurolla.
”Afrikka nousee” iskulauseelle oli katetta vielä 2010-luvulla, etenkin Saharan etelän puoleisissa maissa. Väestörakenne oli suotuisa, rakka-aineita oli runsaasti, yliopistot uudistuivat, omia asiantuntijoita oli käytettävissä, teollisuus ja kauppa näyttivät kehittyvän. Kehitystä jarruttivat ja jarrutavat kuitenkin korruptio ja demokratian vaivaloinen kehittyminen, despotismi, nepotismi ja tuloeron kasvaminen. Vuonna 2003 afrikkalaista 36 prosenttia täytyi selvitä alle yhdellä dollarilla päivässä.
Arabikevät oli takaisku. Se alkoi Tunisiasta. Siihen joutuivat mukaan myös eri vaiheiden kautta Egypti, Libya, Jemen ja Algeria. Levottomuutta ovat lisänneet ja lisäväät terrorijärjestöt Boko-Hara ja Isis.
Pohjimmiltaan kyse on siitä, että Afrikan maat eivät ole pystyneet käyttämään runsaita luonnonvarojaan ja hedelmällisiä maa-alueita hyväkseen enemmän tai vähemmän toimimattomien yhteiskuntiensa takia. Tämä on johtanut eriarvoisuuden ja osattomuuden kasvamiseen, etenkin nuorten tyytymättömyyteen ja suurtyöttömyyteen sekä kasvaviin pakolaisvirtoihin Eurooppaan.
Tulonjaossa Afrikka on maailman toiseksi eriarvoisin maaosa. Afrikan sosiaalisia rakenteita heikentää vielä se, ettei maanosassa ole yhtenäistä suura uskontoa kuten Intiassa hindulaisuus, joka velvoittaa ihmisen tyytymään syntyperänsä määräämään asemaan. Onko tämä hyvä vai paha on filosofinen kysymys.
Kyynikolle tulee mieleen, että Afrikka on sen takia pettymys EU:lle, koska sieltä keinoilla millä hyvänsä on tulossa satojatuhansia pakolasia Eurooppaan viemään meidän työpaikat. Ehkä näin osin onkin.
Euroopan ei saa tyytyä pelkästään toivoon, että Afrikka raising toteutuu 2010-luvulla välähtäneen kehitysoptimismin saattelemana. EU tarvitsee tässä tilanteessa nykyistä aktiivisemman ja käytännön tulokisa tuottavan Afrikka-strategian. Sen tulee olla myös riittävän konkreettinen. Tätä vaatimusta kuvaa hyvin se, että päivittäin Välimeren yli Libyan kautta tulee satoja pakolaista ja 1,2 miljardin ihmisen maaosasta maastalähtöä vauhdittaa sähköä puuttuminen 700 miljoonalta ihmiseltä. (http://www.hs.fi/talous/a1466910788099).
Maahanmuutossa Afrikkaa ei tulee käsitellä 52 erillisenä maana, vaan maanosana, jonka väkiluku kasvaa tällä vuosi sadalla oli kymmenellä miljardilla ihmisellä. Ap. komissaari Katainen varoitti hiljattain kymmenien tuhansien pakolaisaallosta Libyan kautta Eurooppaan. Tämä ryntäys voi sattua milloin tahansa. Vuonna EU:n neuvotteluissa Afrikan kanssa EU viesti afrikkalaisille oli selkeä: pysykää pois, rikastukaa ja tehkää vähemmän lapsia (https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005212353.html).
Kun Turkin ja EU:n välinen hutera ja absurdi pakolaissopimus tulee kaatumaan, pakolaisvirroista saattaa tulla EU:lle kohtalonkysymys.
Kommentit
Lähetä kommentti