Työelämän
murroksessa etujärjestöt voivat puolustaa sellaisia etuja, jolle ei ole
kysyntää tai päinvastoin ne puolustavat etuja, jotka kääntyvät edunsaajia vastaan tai eivät ole
yleisesti ottaen ajan hermolla siitä, mitä pitäisi tehdä. Tällöin pitäytyminen
vanhaan tulee vääjäämättä johtamaan surkastumiseen,
Näin näyttää käyvän demareille. Demarien meneillään olevan uudistusohjelman kuusi kohtaa ovat yvää tarkoittavia yhteiskunnan elinvoimaisuuden lisäämisen elementtejä, mutta uuvuttavan hitaita ja vanhahtavia (http://viljoh9.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242468-ohjelmatyo-ei-nosta-demareita-kannatusalhosta).
Demareilla on aina ollut luontainen kytkentä ay-liikkeeseen ja se on tuonut sille voimaa ja uskottavuutta, mutta myös rajoittanut sen vaikuttamisareenaa. Heinäluoma ja Rinne ovat ”kasvatukseltaan” ay-miehiä. Tämän kaltaisissa sidoksessa työttömät ja eläkeläiset ovat jääneet demareiden edunvalvonnassa toissijaiseen asemaan työssä olevien kustannuksella. Nyt tämä sidos kaipaa muutosta.
Jos demarit haluavat enemmän kannatusta ja valtaa niiden, pitää tehdä täysikäännös nimestä lähtien edunvalvonnassaan. Yksi pilku kolmen miljoonan eläkeläisen, satojen tuhansien sairaiden huonojen palvelujen turvin elävien, kymmentuhatpäisestä työttömien, tuhansien opiskelijoiden, lapsiperheiden sekä pätkätyöläisten joukoista löytyy lähes miljoonan ihmisen kannattajajoukko puolueelle, joka keskittyy vain näiden ryhmien elin olojensa parantamiseen.
Näiden ryhmien toimeentulorahoja on jatkuvasti huononnettu: mm. asiakasmaksut, kiinteistöverot, sähkön hinta nousevat ja yleinen sosiaaliapu ja lääkekorvaukset laskevat sekä indeksikorotukset jäädytetään. Samaan aikaan rikkaiden verotus kevenee, mm suuripalkkaisten pienyrittäjien verotus pienene roimasti.
Näiden ryhmien edunvalvonta on kyllä voimakasta puheen tasolla, mutta konkreettiset teot ovat hajaantuneet tehottomiksi pirstaleiseksi eri puolueisiin. Ironisesti voidaan sanoa, että kaikki ajavat heidän asiaasa, muttei loppujen lopuksi kukaan aja tosissaan.
Jos demarit olisivat rohkeita, he aidosti tunnistaisivat ja tunnustaisivat nämä ryhmät ja heidän ahdinkonsa ja sen, kuinka työ samaan aikaan pirstaloituu suurten yritysten siirtyessä käyttämään yhä suuremmassa määrin alihankkijoita. Demarien pitää tehdä johtopäätökset alihankintaverkostojen laajenemisesta ja työn siirtymisestä yhä pienempiin yksikköihin ja yksin yrittäjille sekä robotisaation ja digitalisaation vaikutuksista. Nämä eivät kaipaa valtakunnallisia työehtosopimuksia vaan paikallista sopimista.
Se miten demarit tekevät käännöksen köyhien ja eläkeläisten edunvalvojaksi ei tapahdu meneillään olevan kuuden kohdan ohjelman laatimisella. Yksinomaan vanhojen köyhien eläkeläisten elämän laadun parantaminen ja höllentyminen ay-liikkeen sidoksista vaatii vahvaa strategista ajattelua ja johtamista unohtamatta kuuden kohdan ohjelmaa.
Mutta demarien kannattaa muistaa, että keskittyminen näihin ryhmiin takaa uusdemareille laajan ja motivoituneen äänestäjäkunnan.
Näin näyttää käyvän demareille. Demarien meneillään olevan uudistusohjelman kuusi kohtaa ovat yvää tarkoittavia yhteiskunnan elinvoimaisuuden lisäämisen elementtejä, mutta uuvuttavan hitaita ja vanhahtavia (http://viljoh9.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242468-ohjelmatyo-ei-nosta-demareita-kannatusalhosta).
Demareilla on aina ollut luontainen kytkentä ay-liikkeeseen ja se on tuonut sille voimaa ja uskottavuutta, mutta myös rajoittanut sen vaikuttamisareenaa. Heinäluoma ja Rinne ovat ”kasvatukseltaan” ay-miehiä. Tämän kaltaisissa sidoksessa työttömät ja eläkeläiset ovat jääneet demareiden edunvalvonnassa toissijaiseen asemaan työssä olevien kustannuksella. Nyt tämä sidos kaipaa muutosta.
Jos demarit haluavat enemmän kannatusta ja valtaa niiden, pitää tehdä täysikäännös nimestä lähtien edunvalvonnassaan. Yksi pilku kolmen miljoonan eläkeläisen, satojen tuhansien sairaiden huonojen palvelujen turvin elävien, kymmentuhatpäisestä työttömien, tuhansien opiskelijoiden, lapsiperheiden sekä pätkätyöläisten joukoista löytyy lähes miljoonan ihmisen kannattajajoukko puolueelle, joka keskittyy vain näiden ryhmien elin olojensa parantamiseen.
Näiden ryhmien toimeentulorahoja on jatkuvasti huononnettu: mm. asiakasmaksut, kiinteistöverot, sähkön hinta nousevat ja yleinen sosiaaliapu ja lääkekorvaukset laskevat sekä indeksikorotukset jäädytetään. Samaan aikaan rikkaiden verotus kevenee, mm suuripalkkaisten pienyrittäjien verotus pienene roimasti.
Näiden ryhmien edunvalvonta on kyllä voimakasta puheen tasolla, mutta konkreettiset teot ovat hajaantuneet tehottomiksi pirstaleiseksi eri puolueisiin. Ironisesti voidaan sanoa, että kaikki ajavat heidän asiaasa, muttei loppujen lopuksi kukaan aja tosissaan.
Jos demarit olisivat rohkeita, he aidosti tunnistaisivat ja tunnustaisivat nämä ryhmät ja heidän ahdinkonsa ja sen, kuinka työ samaan aikaan pirstaloituu suurten yritysten siirtyessä käyttämään yhä suuremmassa määrin alihankkijoita. Demarien pitää tehdä johtopäätökset alihankintaverkostojen laajenemisesta ja työn siirtymisestä yhä pienempiin yksikköihin ja yksin yrittäjille sekä robotisaation ja digitalisaation vaikutuksista. Nämä eivät kaipaa valtakunnallisia työehtosopimuksia vaan paikallista sopimista.
Se miten demarit tekevät käännöksen köyhien ja eläkeläisten edunvalvojaksi ei tapahdu meneillään olevan kuuden kohdan ohjelman laatimisella. Yksinomaan vanhojen köyhien eläkeläisten elämän laadun parantaminen ja höllentyminen ay-liikkeen sidoksista vaatii vahvaa strategista ajattelua ja johtamista unohtamatta kuuden kohdan ohjelmaa.
Mutta demarien kannattaa muistaa, että keskittyminen näihin ryhmiin takaa uusdemareille laajan ja motivoituneen äänestäjäkunnan.
Kommentit
Lähetä kommentti