Siirry pääsisältöön

1550. Haglund puhuu lämpimikseen Helsingin edustan sukellusveneestä


     Sukellusvene on kammottava ase todellisessa sodassa. Ei Haglund tietenkään lämpimikseen tällaisesta aiheesta puhu muuta kuin propagandamielessä.

     Ruotsin sukellusvenejahti on saanut myyttisen maineen. Jahti on jatkunut säännöllisin väliajoin lähes puoli vuosiasta. Ainut konkreettien tulos syntyi, kun neuvostoliittolainen U137 ajoi karille Karlskronassa lokakuussa 1981. Kaikki muu on olettamusta.

     Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikaisen mukaan ei ole mitään sellaista yksitäistä tapahtumaa, joka nyt juuri saisi Venäjän vilkastuttamaan toimintaansa Suomenlahdella.

     Niinpä voidaan aiheellisesti kysyä, jatkavatko Suomen natohaukat Haglundin johdolla kampanjaansa sukellusveneväitteillä. Ne muuttuivat jo todeksi operaatiopäällikkö Olavi Natusen lausunnossa Ylellä tänään, kun hän sanoi, ettei mikään muu sovi havaintoihin kuin u-alus. Hänen mukaansa vedenalaisen tarkkailu on jo tiedettä.

     Helsingin sukellusvenejupakka syntyi juuri sopivasti ennen hallitusohjelman valmistumista ja viimeisinä päiviä ennen Stubbin hallituksen eronkirjeen jättämistä presidentille. Nyt Haglund on toimitusministeri, ei poliittinen ministeri.

     Väite sukellusveneestä on loistava veto: se palvelee natopyrkimyksiä eikä siitä voi jäädä kiinni.

Kommentit

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *