Päivän agendalle on noussut monesta suunnasta normien purku. Päivän HS:ssä asiasta kirjoitti Elina Grundström. Keskuskauppakamari kaipaa raportissaan elintä valvomaan hyvän sääntelyn toteutumiseksi.
On hyvä, että nyt havahdutaan huomaamaan, että valtiolla on kaksi keinoa ohjata yhteiskuntaa: budjettivalta ja lainsäädäntövalta. Budjettivaltaa on helppo käyttää yhteisen mitan euron ansiosta. Menokehykset ja hallinnonalojen budjetit ovat tässä keskeisiä välineitä.
Silloin tällöin on keskusteltu oikeusministeriön roolin muuttamisesta nykyistä enemmän lainsäädännön koordinoijaksi ja tason valvojaksi. Vastaus on aina ollut suurin piirtein, että ne (ministeriöt) valmistelevat ja esittävät mitä haluavat ja joskus mitä sattuu.
Pääministerin kansliaa ja sen tutkimustietoperustaa ollaan vahvistamassa. Tästä ehkä voitaisiin päätellä, että sinne sopisi myös Keskuskauppakamarin esittämää lainsäädännön valvontaa. Se on kuitenkin käytännössä mahdotonta. Lainsäädäntö vaatii oman ammattiosaamisensa. Sitä ei juuri kuitenkaan ole muulla kuin oikeusministeriössä.
Jos vakavasti pyritään siihen, että säädösohjaus on saadaan ketterämmäksi, tasoltaan paremmaksi ja huonot säädökset karsituksi, oikeusministeriön lainvalmisteluosastoa on vahvistettava huomattavasti. Jos siitä halutaan analoginen ministeriö säädösohjauksessa kuin valtionvarainministeriö on raha-asioissa, pitäisi olla myös säädöspoliittinen ministerivaliokunta.
Todellisuutta ehkä kuitenkin on, että uusi hallitus perustaa asialle suurhankkeen. Se jakautuu osahankkeiksi hallinnonaloittain ja sitä ohjaa ministerien johtoryhmä. Ei mitään uutta, mutta toimivaa, jos niin halutaan.
On hyvä, että nyt havahdutaan huomaamaan, että valtiolla on kaksi keinoa ohjata yhteiskuntaa: budjettivalta ja lainsäädäntövalta. Budjettivaltaa on helppo käyttää yhteisen mitan euron ansiosta. Menokehykset ja hallinnonalojen budjetit ovat tässä keskeisiä välineitä.
Silloin tällöin on keskusteltu oikeusministeriön roolin muuttamisesta nykyistä enemmän lainsäädännön koordinoijaksi ja tason valvojaksi. Vastaus on aina ollut suurin piirtein, että ne (ministeriöt) valmistelevat ja esittävät mitä haluavat ja joskus mitä sattuu.
Pääministerin kansliaa ja sen tutkimustietoperustaa ollaan vahvistamassa. Tästä ehkä voitaisiin päätellä, että sinne sopisi myös Keskuskauppakamarin esittämää lainsäädännön valvontaa. Se on kuitenkin käytännössä mahdotonta. Lainsäädäntö vaatii oman ammattiosaamisensa. Sitä ei juuri kuitenkaan ole muulla kuin oikeusministeriössä.
Jos vakavasti pyritään siihen, että säädösohjaus on saadaan ketterämmäksi, tasoltaan paremmaksi ja huonot säädökset karsituksi, oikeusministeriön lainvalmisteluosastoa on vahvistettava huomattavasti. Jos siitä halutaan analoginen ministeriö säädösohjauksessa kuin valtionvarainministeriö on raha-asioissa, pitäisi olla myös säädöspoliittinen ministerivaliokunta.
Todellisuutta ehkä kuitenkin on, että uusi hallitus perustaa asialle suurhankkeen. Se jakautuu osahankkeiksi hallinnonaloittain ja sitä ohjaa ministerien johtoryhmä. Ei mitään uutta, mutta toimivaa, jos niin halutaan.
Kommentit
Lähetä kommentti