Siirry pääsisältöön


1266. Kokoomus taipuu

     Tuoreen mielipideselvityksen mukaa Stubbin tapa johtaa hallitusta ja eräät maneerit pääministerinä ovat laskenut pääministerin arvostusta selvästi. Stubbin ministereiden unelmatiimin mahdollisuudet käydä vaalitaistelua näyttävät valuvan hiekkaan. Grahn-Laasonen, Räty, Männistö ovat kompuroinet. Ylimieleisyystilaston ylivoimainen johtopaikka syö kannatusta kuin rutto.

     Ikävä virhe Stubbilta oli, kun hän heti valintansa jälkeen asetti suurimmaksi tavoitteekseen johdattaa kokoomus seuraavissa vaaleissa suurimmaksi puolueeksi. Heti seuraavakasi oli hallituksen julkistaminen toteuttajahallitukseksi. Alokasmaisia virheitä.

     Keskustan kadotessa kannatusmittauksissa pilviin kokoomus joutuu taistelemaan suosiosta tavallisten kuolevaisten puolueiden rinnalla nöyryyttä opetellen. Ja sitähän ei voi opetella, ainoastaan näytellä.

     Viimeksi eilen illalla televisiossa Stubb syvä huoli kasvoillaan vakuutti, kuinka jokaisen puoleen tehtävä on ajaa kansakunnanetua. Ei ollut uskottavaa.

     Aikaa vaaleihin on niukasti. Kun kuuntelee ja katselee eduskunnan televisiotunneilla Stubbin unelmaministerien ryhmän esiintymistä, puheet ovat tyhjää täynnä ja senkään esittäminen vakuuttavasti ei näytä onnistuvan.

     Seuraavissa vaaleissa Kokoomuksen asema  pääministeripuolueena  murtuu. Rinne on saanut yhä paremman otteen puolueensa johtamisesta. Kommentoidessaan ministerinä työmarkkina- ja työllisyyskysymyksiä hän on siinä paikka paikoin erinomainen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3803. HS:n pilapiirros eilen ja nyt

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

3783. Mitä jos Halla-ahon loogisuus ja Marinin verbaalinen johdonmukaisuus olisivat samassa päässä

Taannoisessa  TV 1:n Halla-ahon kuntavaali tentissä itse kukin mukaan lukien haastattelijat, saattoivat kokea tulleensa henkisesti mukiloiduksi. Tämä ei tarkoita perusuomalaisuuttaa aatteena, vaan Halla-ahon  ilmeettömän loogista ja purevaa argumentaatiota. Logiikalla piirretyn vastauksen ollessa häijy, haastattelija joutuu miettimään, jatkaako hän istuntoa lisäkysymyksellä aiheesta, vaan vaihtaako uuteen teemaan. Se murentaa vetäjien itsetuntoa. Uusi teema voi päätyä samankaltaiseen logiikka jargoniin, mutta voi päätyä myös Halla-ahon muita kirvelevän etulyöntiaseman kasvamiseen. Haastattelijan tentatessa, miten pitäisi menetellä kuntien ylimitoitettujen korona tukien kanssa.    Halla-aho vastasi, että nyt hallituksella kelpaa, kun hallitus lahjoo kuntalaisia heidän omilla rahoillaan. Se mitä Halla-aho sanoi maahanmuutosta, oli varmaakin monilla toistoilla hioutunut syvälle miehen päähän. Maahanmuuton juoni lähti tarinasta, että maahanmuutto on hyvä asia, kunhan saa...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *