Johtamisen taitojen kirjoilla on pitkä historia. Kiinalaisen mestari Sunin Sodankäynti taitokirja on yli 2400 vuoden takaa. Samaa ikäluokkaa on myös erotiikka kirja Kamasutra. Tämä ei tienkään ole ihme sillä molemmat taidot ovat olleet suosiossa tähän päivään saakka. Suosio näyttää jatkuvan edelleen.
HS:ssä oli taannoin arvostelu Emmi-Liisa Sjöholmin kirjasta Paperilla Toinen. Kirjassa kauttaaltaan on hyvin henkilökohtainen näkökulma. Sama näkökulma on yhden automaailman legendaarisimmin johtajan Lee Iacoccan kirjassa omasta johtamisestaan. Molempia kirjatyyppejä on ollut kirjakaupan hyllyt pullollaan.
Yllättävästi näiden molempien lajityyppien kirjoen sisällöt rakentuvat samojen teemojen varaan. Ensimmäisenä silmiin pistää parityöskentelyn merkitys. Tämä ei poissulje yksin työskentelyä, mutta parin kanssa työ onnistuu myös pysyviä tuloksia tuottaen. Toiseksi kummassakin lajissa suositaan myös ryhmätyötä. Kolmanneksi molemmat vaativat työlle antautumista ja jopa intohimoon saakka. Neljänneksi teknisillä menetelmillä ja taidoilla on suuri osuus työssä onnistumisessa. Nykyään jo molemmat hyödyntävät ict:tä. Viidenneksi kumpikaan laji ei voi välttyä riskien ottamiselta.
Toisessa keskeinen ero on, että asento on naurettava ja nautinto lyhytaikainen.
Toisessa keskeinen ero on, että asento on naurettava ja nautinto lyhytaikainen.
Kommentit
Lähetä kommentti