Viime aikoina on käyty keskustelua, onko ihmisellä sielu. Mm Anssi Manninen piti sitä naiivina käsityksenä (http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005303872.html). Voi tuntua erikoiselta, että on helpommin perusteltavissa avaruuden tietoisuuden olemassa olo kuin ihmisen sielu.
Ajatusta ei kannata heti tyrmätä, sillä Ylen Prismastudiossa 16.12 Aalto yliopiston professori esitti ajankohtaisena teorian ihmisen tietoisuudesta. Sen mukaan tietoisuus olisi avaruudessa vallitsevien luonnon laki tai ainakin seuraus niistä.
Yleisemmin tietoisuuden olemassa olosta taistelee kaksi teoriaa: a) se syntyy ihmisen aivoissa ilman ulkopuolista ärsykettä, b) se on osa universaalia kvanttifysiikkaa ja avaruusoppia.
Ensin mainittu on perinteiden käsitys. Siinäkin ollaan eri mieltä, onko aivoissa jokin erillinen osa, jossa tietoisuus syntyy vai syntyykö tietoisuus aivotoiminnan yleisenä tuloksena.
Se että tietoisuus olisi peräsin avaruudesta kuten painovoima tai alkuräjähdyksestä johtuva taustasäteily, tuntuu yhtäkkiä ajatellen mielikuvituksen tuotteelta, kuten Prismastudion toinen asiantuntija tokaisi.
Kuitenkin NY Timesiin äänestyksessä kolmanneksi merkittävämmäksi elossa olevaksi tiedemieheksi äänestetty DR Robert Lanza ei kyseenalaista tätä mahdollisuutta. Hän opettaa biosentrismiteoriassa, että tietoisuus ja elämä ovat keskeisiä universumille ja että kosmiset rakenteet on luotu elämää varten (http://collapsepromotions.blogspot.fi/2014/09/kvanttiteoria-esittaa-etta-tietoisuus).
Ennen kuin skeptikko tyrmää tämän, kannattaa katsoa oikean käden peukalon kynttä. Kvanttifyysikon mielestä on ihme, että kynsi pysyy yleensä kasassa, sillä sen miljardien atomien miljardeihin ulkopartikkeleihin kohdistuu jatkuvasti lukemattomia epävakautta aiheuttavia voimia, kuten partikkeleiden jatkuva tosiinsa törmäily, avaruuden taustasäteily, maan vetovoima ja magnetismi. Kynsi onkin jatkuvan kaaoksen tilassa.
Mutta jokin ihmeellinen järki ohjaa prosessia niin, että keskiarvotuloksena on nätti kynsi. Edesmennyt fysiikan professori Laurikainen piti tätä ihmeohjausta Jumalan käden työnä, joka pätee myös avaruudessa. Yleisemmin ajatellen tämä voisi olla aineen tietoisuutta. Joka tapauksessa ihmeohjaus on kaikkialla kosmoksessa vallitseva laki http://www.tieteessatapahtuu.fi/987/enqvist.htm).
Tämä ei vielä todista tietoisuuden universaalia luonnetta. Mutta kun tähän lisätään jo melkein varmana pidetty käsitys, että avaruuksia on monia ja ne elävät eri vaiheita, ihmisen kosmisen luokan tietoisuudelle syntysi mahdollisuus siirtyä avaruudesta toiseen. Tämä olisi luonnon lakeihin hyvin sopivaa. Tänä avaisi myös mahdollisuuden tuon puoleiseen olotilaan kullekin ihmiselle.

Kommentit
Lähetä kommentti