Siirry pääsisältöön

2350. Kulmuni, paina kaasua puut suurenevat

     Kokemattomana finanssiministerinä Kulmunin työkenttä on valtava haaste. Hänen CV:kään eri näytä lupaavalta nykyistä ministeriyttä ajatellen, vaikka takana onkin puoli kuukautta kauppa ministeriyttä. Toki VM:n päällikkönä pääsee helpollakin, jos antaa kokeneiden virkamiesten hoitaa asiat. Tässä kuitenkin pitää muistaa, että osan korkeiden virkamiesten nimittämisistä on tehnyt Sipilän hallitus, joten oikeistoväriä ministeriön takaseinältä löytyy.
     Jos VM:n vallan haluaa konkretisoida yhteen pisteeseen, piste on keltainen TMAE-kirja eli valtion budjetti. Kirjan noin 2000 tuhannella momentilla jaetaan raahaa lähes kaikkeen, millä hallitus kuvittelee parhaiten edistävänsä maan kansalaisten ja yhteisöjen elämää. Vastaavasti siinä osoitettaan verotuskohteet, joista raha kerätään menojen kaatamiseksi. Ja rahathan eivät riitä, vaan pitää ottaa velkaa.
     Kokemattomalle Kulmunille voi antaa neuvoksi, että hän opettelee budjettikirjan ja sen laadinnan kiemurat niin tarkkaan, että se alkaa puhumaan hänelle aivan kuin muusikolle sävellys. Muutoin voi pudota käpy karboraattoriin.
      Ministerin työtä ei helpota yhtään, että  VM:n alaisuudessa on kymmen kunta keskusvirastoa, jotka juuri odottavat ministeriltä tulosneuvotteluihin osallistumista. Tärkeimmät näistä ovat Tulli, Verohallitus, Valtiokonttori, Tilastokeskus, Valtori (koko valtion ict-asiat) ja VATT. Tulli ja Valtori kaipaavat eniten valtionohjausta.
     Jos kokonaisuutena vertaa valtiovarainministeriön johtamista normaaliministeriöön, ero on valtava, eikä siinä sadan sanan ohjekirjalla pärjää. Ennen kaikkea pitää osata muodostaa, valita tai hankkia sellaiset avustajat, jotka osaavat esittää hyvä ja kestäviä ratkaisuja ja jos tulee vaikeita hetkiä, osaavat ehdottaa miten jatketaan eteenpäin. Muutoin käy kuin Esko Aholle, joka ei ensimmäisenä vuonna ei aina tiennyt, missä milloinkin mennään.
     PS. Eilen Kulmunin somessa tekemä kysely, miten Suomen tulisi suhtautua al-Holin leirin pakolaisiin, osoitti pientä kypsymättömyyttä ministeritehtävässä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *