Psykiatri Saara Varonen oli sanonut, ettei minun kannata muistella
lapsuuttani ollenkaan, koska se voi laukaista ajatusprosesseja turhaan penkomaan
jo läpikäymistämme ikäviä lapsuuteni tapahtumia. Pitää vain kääntää mieli ja
katseet positiivisiin asioihin. Niin se on. Olen päässyt jo niin pitkälle,
etteivät ikävät lapsuuttani pimentävät haamut enää saa sydäntäni tykyttämään,
vaan näen ne kaikki yhtenä mitään sanomattomana mykkänä möykkynä. En koe niitä
lainkaan.
Niinpä nyt pystyn lähes tunteettomana muistelemaan ensimmäistä jouluani äitini kotitalossa Harmaalassa, jonka vanhaan ulkorakennukseen olimme juuri muuttaneet. Muuttomme jälkeen äiti oli sanonut talonväelle alkavansa kasvattaa minua tosissaan. Setäni Antti nyökkäsi vieressäni. Olin 10-vuotias.
Äiti jatkuvasti toisteli muun väen kuullen, että Pekasta tulee työmies. "Sinä tottelet ainoastaan ja vain minua". Myöhemmin ymmärsin, että hänen tarkoituksensa oli nöyryyttää ja viedä itsetuntoni kostoksi isälle.
Sinä jouluna pääsin käymään pariksi tunniksi isovanhempieni luo Pennalaan, johon tuli myös isäni. En tuntenut tumma pitkää miestä. Hän oli muuttanut etunimensä Kimiksi. Jonkinlainen tervehtiminen vaihdettiin.
Aattoillan puoli välissä jouduin äidin vaatimuksesta kävelemään takaisin Harmaalaan äidin luo. Kävelin pitkin joenuoman rekiuraa, joten vaaraa eksymisestä ei juuri ollut. Joen talot molemmin puolin törmää tuikkivat mikä missäkin valoissa, sähkö ei ollut joka talossa . Saavuttuani takasin pimeään Harmaalaan koko talon väki istui puhumattoman tuvassa aivan, kuin minua jostain syystä odottaen. En suostunut kertomaan isästä ja Pennalan koko joulusta mitään. Siitä äiti ja Harmaalan väki suuttuivat ja sain vain puurolautasen eteeni.
Nyt olemme jo pitkään viettäneet yhteisen ihanan aattoillan lastemme, heidän puolisoidensa ja heidän lastensa eli meidän lastenlasten kanssa.
Niinpä nyt pystyn lähes tunteettomana muistelemaan ensimmäistä jouluani äitini kotitalossa Harmaalassa, jonka vanhaan ulkorakennukseen olimme juuri muuttaneet. Muuttomme jälkeen äiti oli sanonut talonväelle alkavansa kasvattaa minua tosissaan. Setäni Antti nyökkäsi vieressäni. Olin 10-vuotias.
Äiti jatkuvasti toisteli muun väen kuullen, että Pekasta tulee työmies. "Sinä tottelet ainoastaan ja vain minua". Myöhemmin ymmärsin, että hänen tarkoituksensa oli nöyryyttää ja viedä itsetuntoni kostoksi isälle.
Sinä jouluna pääsin käymään pariksi tunniksi isovanhempieni luo Pennalaan, johon tuli myös isäni. En tuntenut tumma pitkää miestä. Hän oli muuttanut etunimensä Kimiksi. Jonkinlainen tervehtiminen vaihdettiin.
Aattoillan puoli välissä jouduin äidin vaatimuksesta kävelemään takaisin Harmaalaan äidin luo. Kävelin pitkin joenuoman rekiuraa, joten vaaraa eksymisestä ei juuri ollut. Joen talot molemmin puolin törmää tuikkivat mikä missäkin valoissa, sähkö ei ollut joka talossa . Saavuttuani takasin pimeään Harmaalaan koko talon väki istui puhumattoman tuvassa aivan, kuin minua jostain syystä odottaen. En suostunut kertomaan isästä ja Pennalan koko joulusta mitään. Siitä äiti ja Harmaalan väki suuttuivat ja sain vain puurolautasen eteeni.
Nyt olemme jo pitkään viettäneet yhteisen ihanan aattoillan lastemme, heidän puolisoidensa ja heidän lastensa eli meidän lastenlasten kanssa.
Kaiken
kaikkiaan tässä vaiheessa elämää olen päässyt mieleni tasapainossa pisteeseen, jossa
pienelläkin anteeksiannolla pääsee pitkälle.
Kommentit
Lähetä kommentti