Siirry pääsisältöön

2149. Jos haluat naurattaa jumalaa, kerro hänelle Suomen alkoholipolitiikasta

     Tämä vanha meksikolainen sanonta pätee monen elämän vaiheeseen, ainakin monijäsenisen perheen pyörittämiseen. Mutta pätee se myös eduskunnan työssä ja hallituksen johtamisessa. Joka tapauksessa kokemuksen uskotaan olevan valttia missä tahansa tilanteessa. Se ei valitettavasti pidä aina paikkaansa, etenkin niin oudossa ympäristössä kuin alkoholi. Päinvastoin siitä voi olla jopa haittaa, koska silloin saatetaan soveltaa vääriä tietoja ja toimenpiteitä.
     Se tiedettiin jo etukäteen, että alkoholin sääntelyn muuttaminen ei ole yksikertaista eikä vaivatonta, vaikka hallitusohjelman laadinnassa tästä päästiin näennäisen helposti yksimielisyyteen.
     Kaiken kaikkiaan Juha Sipilä onkin siirtänyt melko mutkattomasti pienyrityksen johtamisoppeja julkishallinnon johtamiseen. Loikka on melkoinen. Tällaiseen loikkaan liittyy aina horisonttiharha. Tässä tapauksessa harha on se, että poliittinen johtaminen näennäisistä yhteneväisyyksistään yrityksen johtamisen kanssa, on kompromissien tekoa muistuttaen näin perheen toimintojen suunnittelua.
     Hallituksen paatuneisuudesta johtuen mm päivähoidon uudistamiseen ja alkoholilakiin ei päässyt vaikuttamaan se näkökulma, että hallitustason strategiat ovat riippuvaisia ja sidoksissa yhteiskunnan monista eri valtakeskuksista ja edunvalvontaryhmistä kuten kansalaisjärjestöistä, asiantuntijaorganisaatioista, yleisestä mielipiteestä, jne, Näillä kullakin on omat ainut laatuisensa logiikkansa toimia ja tapansa reagoida ympäristöön, mutta se että asiaintuntijoiden lausunnot sivuutettiin alkoholikysymyksessä, on anteeksiantamatonta.
     Kun alkoholilain alkuvaiheen valmistelu törmäsi vakaviin ongelmiin, hallitus valitsi eduskunnan kaksi kokeneinta edustajaa kokoomuksesta vauhdittamaan esitystä. Toinen oli toiminut aiemmin suurilla foorumeilla kuuluttajana ja toinen pelaajana. Yhteistyö oli täydellistä näiden kahden punnertaessa 5,5 prosentin dynaamiseen kompromissiin. Kun Pekka Puskan tilastot alkoholin kulutuksesta valmistuvat puolentoista vuoden päästä, nämä kaksi työn sankaria pääsevät toivottavasti seuraavaan eduskuntaan, päinvastoin kuin kokoomus on aprikoinut.
     Tästä eteenpäin Euroopan kansat eivät enää naureskele Suomen alkoholipolitiikalle, paitsi jumala. Eivät naureskele, vaikka mieskansanedustaja juuri pussaili vastentahtoista naisedustajaa eduskunnan pikkujoulussa samalla, kun eduskunta oli lopettamassa keskustelua alkoholin haitoista.



  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *