Siirry pääsisältöön

357. Olmemmeko muka kauniita

Kauneus on katsojan silmässä. Kuka se sinne toi? Kauneustutkijoiden mukaan valta. Valkoihoiset lähtivät takin liehuen Euroopasta ryöstöretkilleen kaikkin suuntiin 1600-luvulla. Valkoihoisesta ihmisesta tuli tavoiteltu ihanne. Nyt miljoonat kiinalaiset pidentävät jalkojaan ja kasvonpiirteitään läsimaisiksi leikkauksilla. No mitä sitten, se on heidän asiansa.

Mutta jatkoa seuraa. Valkoinen iho otti  mainonnan valtikseen. Se määrittää mitä me tarvitsemme ja mikä on kaunista.Osa siiitä liitetelee ailahtelujen maailmassa pitäen mustaa vaateasua noin kymmenen vuoden välein huippu muotina.  Mainosmies  kyllä puolustautuu sanomalla, että mainostaminen on kuluttajan palvelua. Näin varmaan on. Mutta se on myös harhaanjohtamista. Eräs mainos julistaa  luonnon ravinteestaan, että tuotteen aineosilla on tutkituttu teho niveliin jne. Puppua. Missä ovat tukimukset ja kuinka suurilla ainemäärillä?

Purkin luonnon ravinteista voin ohittaa, mutta kun  lehden mainoksessa sanotaan minulla olevan virtsaamisvaikeuksia, jään miettimään. Uskon kuitenkin  vanhan miehen neuvoon. Iän mukaan kaari lyhenee. Samalla minulle myös valkenee, etten sairasta silmien kuivumista, kaljuuntumista, ylipainoa, sarkopeniaa, vanhentumista enkä liiallista kolesteroolia, vaikka monet lääkärit ja mainokset sanovat niin. Minulla näitä kaljuuntumisia on, muttei sariauksia.

Niin se kauneus. Meidän lastenlapsemme ovat vaarassa. Yhdysvalloissa, jossa valta on, syntyy joka päivä ei-valkoisia enempi kuin valkoisia. Jonain päivänä valkoinen ihon väri menttää hohtonsa.








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

4011. Miksi maahanmuuttaja raiskaa

Lyhyt vastaus on, että siksi kuin suomalainenkin. Mutta miksi maahanmuuttaja raiskaa kantaväestöön kuuluvaa useammin, vaatii tarkempaa selitystä?  Asiaan otti kantaa Yle Novosti-tv:ssä rikosoikeuden taannoin professori emerita Terttu Utriainen. Hänen mukaansa joka neljäs tai viides raiskaus on ulkomaalaistaustaisen tekemä. Määrä on häkellyttävän suuri yliedustus tältä tyhmältä. Ulkomaalaistaustasinen raiskaa keskimäärin kahdeksan kertaa useammin kuin suomalainen Utriainen esitti syyksi yllättävän silottelevan tekijän: tällaista sattuu, kun samaan aikaan suuri joukko jouten olevia nuoria miehiä on läjä päin kasassa. Ylen a-studiossa väestöliiton Nina Zardkarami ja kansanedustaja Nasima Razmyar selittävät eroa kulttuuritekijöillä. Esimerkiksi Irakissa mies voi lähteä seuraamaan kiinnostuksensa kohteena olevaa naista kotiovelle osoitteen selville saamiseksi. Suomessa tällainen on vainoamista, siis rikos. Samassa ohjemassa esitettiin OPTUPA:n vuoden 2020 tilasto, jossa ilmeni esimerkik...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *