Siirry pääsisältöön

Tekstit



3034. Siperia opettaa, mutta Kiina toimii

Venäjän vallan aikaan pahat murhamiehet lähetetiin kärsimään rangaistustaan Siperiaan. Kansa sanoi, että Siperia opettaa. Silloin ei tosin tiedetty, että rangaistuksen kärsiminen siellä voi muistuttaa tavallista elämäntapaa sillä erotuksella, ettei saanut poistua ositetulta oblastilta, läänin alueelta. Niinpä oli tapauksia, jossa karkotettu mies perusti sinne perheen ja pois päästyään hän joutui harkitsemaan jääkö sinne vai tuleeko miehitettyyn Suomeen. Eniten Siperia on opettanut venäläisiä. Stalinin aikaan.   Siperiassa oli satoja vankileirejä, joista meni läpi kymmeniä miljoonia vankeja osan kuolleessa työntekoon ja osan nälkään. Tämä vankileirien saaristo on Stalinin pitkäjänteisen suunnitelma rakentaa patoja, tekoaltaita, kanavia ja voimalaitoksia, jotka olivat keskeisessä asemassa maan aseistautumisessa toiseen maailmansotaan. Toisen maailmansodan lopulla Neuvostoliitolla oli käytössään 80000 panssarivaunua ja 40000 lentokonetta. Tällä valtavalla kalustolla sodan jo käytän...

3033. Tika Haaltola Yö Sanomille

Maitolan mukaa vastustajan joukot ovat hyökänneet panssaroidun lapikkain Tujupuron yli paikalliseen risukkoon lisävarusteen Vinograd kivääri kahdella patruunalla. Rätinän säikäyttämänä käen poikaset putosivat pesästään saaden seudun asukkaat kärsimään hetkellisestä proteiinin puutteesta. Vastaan tullut vuoden 1918 vapaussodan töpinäpäällikkö oli ohjannut joukkoja etsimään mädäntyneitä lehmän kakkajätöksiä ja kääntämään ne mahdollisemman nopeasi ylös alas, jolloin ehtii siepata reikiinsä pakenevat madot suihinsa. Hän oli soveltanut menetelmää viime päiviin saakka, mutta lopettanut se peräsuolen venymisen takia. Töpinä päällikkö oli luvannut opastaa joukot läheisen kukkulan päällä sijaitsevan suuren kiven taakse, jossa oli myös vihollisen vodkavarasto.   Maitola piti opastusta moraalittomana, koska vodkan takavarikointi romahduttaa haavoittuneiden huollon ja laimentaa hoitohenkilöstön voiton juhlat risukon valtaamisesta. KRH komppanian eräs tulenjohtaja oli kyllä varoittanut juhlista...

3032. Onnistumista onnekkaiden sattumisten avulla, serendipity

Jokainen jossain elämän vaiheessa voi lausahtaa, että minulla oli hyvä tuuria, kun sain sen työn tai pääsin sinne opiskelemaan taikka en kolarissa loukkaantunut. Jos jollekin tapahtuu perättäisiä onnen kantamoisia, silloin voi puhua serendipitystä, onnekkaiden sattumusten kautta jonkin saavuttamisesta. Koen elämäni olevan yhtä sedendipity ketjua. Pääsin oppikouluun kolmannelta varasijalta, jouduin RUK:ssa tahtomattani tilanteeseen, jossa oli pakko onnistua, yliopistoon pääsykokeissa minulla ei ollut mukanani mitään henkilöllisyyttäni todistavaa asiakirjaa mukanani ja pääsin sisään puhumalla, viraston toimistoapulaisena hääriessäni toimiston harmaita seiniä maalatessani joku pomo huusi ohi kulkiessaan, että tulee maalaan huoneeni seiniä. Sama pomo käski minua poistumaan virastosta ja hakea opettajan virkaa tutusta oppikoulustaan. Sieltä sujahdin takaisiin lakkauttamisen alla virastoon. Siinä ryminässä hain aivan tyystin minulle sopimatonta virkaa, johon pääsin. Siellä työkaverit opettiv...

3031. Mahti valtiot pelaavat sodilla valtaa, kuin pikkupojat pallolla voittoja

Se, miksi suuret maat hyökkäävät pienempien kimppuun, johtuu samasta syystä, kun iso poika rökittää heiveröisempää. Sitä sattuu vain ottamaan päähän pienemmän olemus, kyky pelata fudista paremmin, kateus tai pienemmän hieno taittoveitsi taikka yleinen vastemielisyys heikompaa kohtaan. Suezin sota 1950-luvulla oli seurausta Egyptin alueella olevan kanavan kansallistamisesta, mistä Britannia oli erityisen käärmeissäin. Britannia piti selvänä asiana, että kun se oli kanavan siihen rakentanut, se kuuluu sille. Jos lähdetään pohtimaan, mitä Britannia oli aiempina vuosi kymmeninä alueella tehnyt, siitä tulee pitkä ja ankea tarina. Britannia seurasi vierestä Adenin siirtomaassaan, kun sen masinoimat sodat alueella riehuivat. Yhdysvaltain Vietnamin sota johtui siitä, ettei Yhdysvallat sietänyt alueen joutumista kommunistien käsiin. Syynä oli kateus ja oman edun tavoittelu. Yhdysvalain Irakin sodassa 1990-luvun alussa kyse oli inhokki Saddamista ja öljy kateudesta.   Britannian M. Thatcheri...

3030. Hyvinvointi alueen tuhoisa empatia

Abottia   pelätessä ja    odotellessa h enkilökunta, stressaantuu, vanhenee ja eläköityy . Hyvinvointi alueen esite lupaa kaikki elementit, mitä toimivan terveyspalvelu yksikköön pitää kuuluakin. Hyvä niin. Esitteessä särähtää korvaan, että tiedolla johtaminen on uudistuksessa keskeisessä asemassa. Särähtäminen ei tapahdu itse asian takia, vaan tiedolla johtamisen vaatimuksien ja mahdottomuuden vuoksi, sillä Apotti tiedon tuottajana on tilassa, jossa sen tähän aistista kehittelyä ollaan hylkäämässä  perustavaa laatua olevien virhepäätelmien ja -ratkaisujen takia. Abotin räätälöintiin on jo käytetty yli sata miljoona eroa. Nyt on selvää, että  Apotin perustana käytetty amerikkalainen valmisohjelma ei kerta kaikkiaan taivu asetettuihin vaatimuksiin. Koska vaadittavan tietojärjestelmän kehittämisessä ollaan nyt aivan hukassa, hyvinvointialue tulee toiminaan vuosikymmenen nykyisin menetelmin, rakentein, työprosessin, johtosuhtein. Henkilökunta suuttuu, stressaantuu,...

3029. Puun uitto on tulevaisuuden laji

Suomalainen elokuvateollisuus ei ole pystynyt romantisoimaan uitto perikatoon. Se ei ole ihme, sillä vastassa on luonnon lait noste, vastus ja aika. Kosteanikin puu pysy pinnalla, vaikka irtouitossa kato on noin kuusi prosenttia eli puu painuu veden alle näkymättömiin ja tai muutoin katoaa rannoille. Uitossa kuljetus on hidasta, mutta veden vastus ja vaadittava lisäenergia pieni. Nippu-uitossa puukato on lähes olematon. Uitto on hidasta verrattuna moottoroituun kuljetukseen, mutta uittopomot ottavat tämän huomioon aikatauluissaan. Tehokas irtouitto edellyttää puiden asettamista vesistön rannoille niin, että puut saadaan vyörytettyä mahdollisimman vähällä työvoimalla veteen. Joissain tapaukissa uittojokien kapeimpiin koskiin rakennettiin uittorännejä, joita pitkin tukit enemmän tai vähemmän epäjärjestyksessä rymisivät suvantoon. Joen leveimpiin kohtiin asetettiin puomit ohjaamaan tukit pysymään väylällä. Saha oli yleensä joen rannalla, johon tukit koottiin lautaksi ja siitä suoraan saha...

3028. Labour or digitilization

Niin se menee, että digitalisaatio on puskemassa yhä jyrkempää kiilaa työvoimaan halkaisten sen työläisiin ja digitoijiin. Väliaikaiseen välimaastoon jäävät sekä että ihmiset. Ajan myötä digiporukka sirpaloituu käyttäjiin, kehittelijöihin, asiantuntijoihin, alempiin esihenkilöihin, ylempiin esihenkilöihin ja johtajiin. Digitalisaation edistyessä lisää digiporukka on jatkuvassa turbulenssissa. Osa ei pysy kehityksen mukana pudoten työläisiin, osa siirtyy vaakatasossa, osa yläviistossa eri tehtäviin ja osa pystysuoraan asiantuntijoiksi tai johtajiksi osan kutenkin joutuessa alenevaan turbulenssiin riippumatta siitä, millä tasalla on ollut. Sitä sanotaan kilpailuksi. Lopputuloksena on, että pieni osa pääsee tai haluaa digirulettiin, suuri osa tekee suorittavaa työtä ja välimaastoon jäävät ovat ulkopuolisia, joista suurin osa elää tukiaisilla ja on hermoherkkä ja pieni osa on suurituloisia elämäntapa nautiskelijoita.

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *