Siirry pääsisältöön

4089. Yhdysvaltojen sota Vietnamista Hormuzinsalmeen

Yhdysvaltojen sotaoperaatio Hormuzinsalmessa tuo väkisinkin mieleen vuoden 1964 elokuun 4.päivän tapatumat Pohjois-Korean rannikolla. Tällöin USA raportoi ampuneensa kolmea Pohjois-Korean rannikkopartioalusta, joista yksi tuhoutui. Tästä alkoi Korean sota. Olin silloin 21-vuotias matematiikan opiskelija. Tämä sota oli polttava väittelyiden aihe opiskelijapiireissä.

Kymmenen vuotta aiemmin Ranska oli kärsinyt musertavan Dien Bien Phun tappion Koreassa. Taistelu oli legendaarinen korealaisten raahatessa käsipelin vuorten yli tykkejä tulittamaan ranskalaisten leirejä. Tämä oli Ranskan kolonialismin loppu alueella.

Yhdysvallat otti Ranskan aseman käynnistäen eri vaiheiden kautta Korean sodan, joka vaati ainakin 54000 amerikkalaisen sotilaan hengen, ja 100000 haavoittui. Sota aiheutti amerikkalaisille valtavan trauman, joka on kovertanut vuosikymmeniä yhdysvaltaisten mieliä saaden aikaan ylisukupovista henkistä kuormitusta. Tämä sitä suuremmalla syyllä, koska Vietnamin sota ei estänyt kommunismien leviämistä, mikä oli nimenomaan Yhdysvaltojen tavoite. Sota aiheutti Yhdysvallille pelkkää kärsimystä ihmishenkien menetyksinä.  

Näyttää siltä, että presidentti Trump esikuntineen ei muista tai ei välitä muistaa Vietnamin sodan opetuksia. Yksi yhdysvaltalaisten Vietnamin sodan taktikoista oli polttaa Vietnamin aluekeskusten (maakuntien) kaupungit maan tasalle, mikä aiheutti valtavaa inhimillistä kärsimystä.

Nyt sama metodi näyttää olevan käytössä myös USA:n liittolaisen Israelin iskuissa Gazaan ja Etelä-Libanoniin.

Summa summarum. Ei mitään uutta auringon alla.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4011. Miksi maahanmuuttaja raiskaa

Lyhyt vastaus on, että siksi kuin suomalainenkin. Mutta miksi maahanmuuttaja raiskaa kantaväestöön kuuluvaa useammin, vaatii tarkempaa selitystä?  Asiaan otti kantaa Yle Novosti-tv:ssä rikosoikeuden taannoin professori emerita Terttu Utriainen. Hänen mukaansa joka neljäs tai viides raiskaus on ulkomaalaistaustaisen tekemä. Määrä on häkellyttävän suuri yliedustus tältä tyhmältä. Ulkomaalaistaustasinen raiskaa keskimäärin kahdeksan kertaa useammin kuin suomalainen Utriainen esitti syyksi yllättävän silottelevan tekijän: tällaista sattuu, kun samaan aikaan suuri joukko jouten olevia nuoria miehiä on läjä päin kasassa. Ylen a-studiossa väestöliiton Nina Zardkarami ja kansanedustaja Nasima Razmyar selittävät eroa kulttuuritekijöillä. Esimerkiksi Irakissa mies voi lähteä seuraamaan kiinnostuksensa kohteena olevaa naista kotiovelle osoitteen selville saamiseksi. Suomessa tällainen on vainoamista, siis rikos. Samassa ohjemassa esitettiin OPTUPA:n vuoden 2020 tilasto, jossa ilmeni esimerkik...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *