Siirry pääsisältöön

4088. Hän vannoo onnistumistaan omantuntonsa rippeiden nimiin

Pääministeri Orpo vannoi omantuntonsa rippeiden nimiin parempien aikojen koittavan yrityksille niille suunnatun 800 miljardin euron tukipaketin ansiosta. Myös työntekijät saisivat verohelpotuksia. Tähän on pakko sanoa, että kun Orpoa nähdessään vasaran, kaikki veronmaksajat alkavat näyttää nauloilta.

Jostain syytä Orpo on alkanut vältellä julkisuutta ja pakoilee kaiken karvaissa näyttelyjen avajaisissa ja turhanpäiväisissä Euroopan neuvoston kokouksissa. Voi olla, että Orpo anelee korkeimmalta voimalta armoa siitä, että vaikka hän hylkäsi kansan, kaitselmus, poliittinen ura, ei hylkäisi häntä.

On masentavaa elää sen tosiasian kanssa, että Orpon hallitus leikkaa vähäosaisilta. Terveyskeskusmaksut nousevat, sosiaalihuollosta karsitaan, indeksijäädytystä jatketaan, toimentulomaksuja typistetään, matalan kynnyksen tukia häivytetään, tuiki hyödyllisten järjestöjen tukemista supistetaan, opintotukea saksitaan, hammashuoltoa jumitetaan, pitkäaikaissairaita jätetään oman onnensa varaan, STEA-avustuksia leikataan 140 miljoonalla eurolla.

Kun hallitus julkaisi ohjelmansa, moni oli epäuskon vallassa. Huulille nousi kysymys, voiko hallitus alkaa purkamaan hyvinvointivaltiota. Kyllä voi, Per…kle.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

857. Ateneumin kadonnut taulu

Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

3335. Ylen Jälkipörssin näkemys työmarkkinatilanteesta

Avaruuden (X,Y) suljettujen joukkojen perhe on suljeta kanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin kanta, ja suljettujen joukkojen perhe on suljettu alikanta, jos ja vain jos perheen jäsenten komplementtien joukko on avoin alikanta. Apulause Topologien avaruus (X,T) on kompakti, jo0s ja vain jos sen jokaisella suljettujen joukkojen perheellä, jolla on äärellisen leikkauksen ominaisuus, on ei tyhjä leikkaus. Lähde: Walmannin kompaktisointi, 1971, Pekka Huttunen

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *