Se toistuu kuin vuorovesi, auringon nousu sekä syksyn ja joulun tulo . Se on melkein luonnon laki samankaltaisen toistuvuuden ennustuksen takia. Se aiheuttaa kuolonuhreja, surua ja tuskaa, mutta silti se on hauskaa ja pidetty vapaa-ajan vietto muoto. Se on vaativa, sillä se valikoi uhrinsa ei minkään ominaisuuden tai vetovoimatekijän takia, vaan suuren ja kylmän todennäköisyyden abstraktin muistikirjan perusteella. Se on liikekannalla joka päivä, tunti ja sekunti, muttei se itse sitä tajua. Se kasvot ovat elämää ja hymyä täynnä aivan, kuin tilanne olisi ainutlatuinen eikä koskaan toistuva.
Tämä suuri se on nuorten liikennekuolemat. Toki vanhatkin ajavat surmankolareita, mutta kertyneet vuodet laimentavat tuskaa ja itkuja. Sorateiden valtakaudella niittomies heilui, kuin sieppari ohrapellossa tappaen mitättömällä autokannalla satoja ihmistä vuodessa. Suurin ongelma tässä kirouksessa on, ettei siihen vaikuta koulutus eikä valistus. Se on etukäteen budjetoitu luku todennäköisyyksien kehyksissä. Aina on sanottu, että seuraava sukupolvi on parempi, mutta kun se sattuu, seuraavaa sukupolvea silloin ei ole. Jos joku keksisi patentin, jonka avulla nuoren kortin saaneen uho, kaikkivoipaisuus, näyttämisen halu ja vauhdin hurma saadaan viideksi ensimmäiseksi vuodeksi laantumaan, hän ei ansaitse palkintoa, vaan suuren ihmisen maineen ja kaikkien arvostuksen.
Kommentit
Lähetä kommentti