Suomessa näytteleminen tekevänsä työtä on viety Kiinaa pidemmälle (HS 9.10). Henkilö saapua täsmällisesti kello kahdeksan työpaikalleen, kaataa kuppiinsa muiden keittämää ahvia omistajan elkein, haukku kahvin laihaksi, napaa naapurin käsistä Hesarin ja aloittaa lehden selaamisen heittäen sen kuitenkin pöydälle, koska nyt ei jaksa siihen perehtyä. Kahvitunti venyy kirjaimellisesti tunniksi ja heti perään alkaa ruokatunti, joka kestää eväitä syöden tunnin, joka jälkeen alkaa varsinainen ruokatunti kauppatorin lohen hintoja tutkien. Milloinkaan ei tartu torilta mitään käteen. Tähän ulkoiluun kuluu pari tuntia, joka rientää kuin siivin puiston penkillä istuen arvioiden ohikulkijoiden asuja ja ulkonäköjä. Erityisesti naispuoliset ohikulkijat kiinnostavat. Seuraavakasi askeleet kulkevat auton varaosien halpisliikkeeseen tinkimään 1960-luvun Ooppeeliin iskuvaimentajia. Kun ne taas kerran ovat liian hintavia, hän pyytää vanhaa alalla toimivaa opiskelukaveriaan antamaan liikkeestään mojovan alennuksen, Kun ystävä ei tunnista meistä, tämä suuttuu ja lupaa ministeriön puuttuvan asiaan. Saavuttuaan työpakalle kolmen jälkeen hän toteaa ainoalle työkaverilleen, että päivän työt tuli tehtyä, ottaa hattunsa naulasta ja suuntaa matkansa linja-autoasemalle.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti