Hän opetti meille kirjoituksissaan, että eliökunnan perimään keskeisimmin vaikuttavat tekijät ovat ympäristö, luonnon valinta ja mutaatiot. Vapaasti tulkiten hänen sanomansa tarkoittanee sitä, että kun ympäristö muuttuu, siitä parhaiten selviytyvät ne, jotka perimässään ovat saanet muita paremmat kyvyt selviytyä tästä muutoksesta. Nämä pitkällä aikavälillä selviytyvät ja muut kuihtuvat pois. Onnekkaan mutaation sattuessa kehitys voi mennä tiikerin loikalla eteen päin.
Mikä on syynä, kun Darwinin laki ei näytä toimivan? Erään teoriaan mukaan ihmisen aivot eivät ole muuttuneet sitten kivikauden. Teorian kannattajat sanovat: jos kivikauden vastasyntynyt lapsi voitaisiin siirtää meidän aikaamme ja ympäristöömme, hänestä kasvaisi normaali kiireinen ja stressaantunut ihminen.
Vasta-argumentteina kivikausiteorialle voidaan heittää ainakin kysymyksiä. Vaikka nyt on menossa raakoja sotia, eikö sittenkin keskiajan arkipäivän julmuuden selvä vähentyminen jonkin asteiseksi inhimillisyydeksi ole jättänyt merkkejä aivoihimme? Miksi perimämme olisi säilynyt muuttumattomana, vaikka avaruustiede todistaa, että kaikki muuttuu alati?
Siis, missä viipyvät uudet darwinit?
Kahdessa tuhannessa vuodessa ihmisen elinympäristö on muuttunut huomattavasti, kahdessa sadassa rajusti ja kahdessa kymmenessä valtavasti. Ja ihminen olisi sama.
Kommentit
Lähetä kommentti