Aloittaessani säästämisen reaalimaailman varjot ryhtyivät vääristelemään totuutta ympäristössäni ja sisimmässäni, nimenomaan tässä järjestyksessä. Tämä pitkän hetken alussa ympärilläni oli kuukausi kivaa ja elämä luisti, kuin Juha Miedon sukset Calgaryssä, mutta lopuksi hurjemmin kuin Kyösti Lehtosen paini Rooman Colesseumilla. Molemmissa tuli mitali, mutta edellinen hopea ei maistunut miltään, koska kello pauhasi itselleen eikä kantajalleen.
Kun mitättömyyden hetki lähestyy, kaikki pitää ottaa
vakavasti kuin salakka tirrin sätkytteleminen
ongen vavassa. Niskat siltäkin piti vääntää nurin samoin, kuin naapurin kissan
pentulaumalta. Se tapahtui heittämällä kivet painoina ja pennut elossa mudan ajo monttuun. Kura
montusta nouseva liejun pulputtelu oli ainut messu kissoille.
Ripeltä pääsyni vanhan pappilan riihessä oli suurin
opintosuoritukseni, koska papin poika, joka oli kanssani samalla luokalla, puhui
isälleen, etten osaa lukea kunnolla. Syy tähän oli lukihäiriöni, jota silloin
pidettiin heikkolahjaisten parhaana hyveenä. Pappi ei tätä käsittänyt, mutta
uskoi poikaansa. Pappi ei myöskään kysynyt minulta mitään koko rippikouluaikana.
En närkästynyt.
Ripeltä pääsy kohotti mielialaani ja niinpä aloin lukea kaikkia käsiini saamani kirjat, ei koulukirjoja. Niitä löysin isäni kotitalon ullakolta konttikaupalla. Erityisesti mieleen painuva kirja oli Camusin Rutto. Puolivälissä kirjaa oli varma, että Pohjois-Afrikan Välimeren mutkittelevalla rannalla sairastava kaupunkia oli Sodoma vaipumassa Välimereen. Kirjan lopun helpotus oli suuri armahdus minulle.
Kommentit
Lähetä kommentti