Päivän HS:n Antti Majander pohtii ja kysyy, löytyykö Irvinin kaltaisia pohjalle pudonneita katutason renttu naisia. Ei hän näitä naisia oikein löydä kirjan hahmoina. Tämän päivän sukupolvet eivät taida tavata heitä reaalimaailman kentillä eikä median sivuilla ja ruuduilla. Ehkä teatterin lavoilta voi näitä löytyä. Talliset naiset istuvat sisällä.
Sodan jäljiltä Suomi oli kuinh irvittävän pedon
raatelujälki. Pohjois-Suomen maisemaa kukittivat toisilleen mahtavuuttaan
kukkoilevat poltettujen asumusten uunien
savuhormit. Jos pääsi kyytiin läpi maan Ivaloon näkymä ketju oli kuin Raamatun
hävityksen jälkeinen näky.
Näissä maisemissa ihmiset elivät hymyttä kuin valtavan
jättiläisen mukiloimina. Ihmisten kuitenkin täytyi erottua metrin korkuisista
kannoista ja muusta sota romusta, sillä muutoin he olisivat ollut Kafkan Rutto
romaanin rutto kaupungin loppuun kulutettuja ihmisiä ja silmät auki olevia
ruumiita. Kafka armahti kaupungin osanihmisistä elämään, mutta Somen sodat
eivät.
Kurjuus, pelko, nälkä ja ahdistus työstivät, kuin pakotetut kirurgit
erilaisia ihmisryhmiä. Kulkumiehet etsivät arvostusta kävelyillään pölyisillä
teillä kymmeniä kilometrejä kylien läpi napaten sieltä täältä kirveen
pilkkoakseen emännälle sylillisen puita aterian katteeksi.
Saksalaisten kanssa seurustelleet naiset kohtasivat
ansaitsemattoman iljettävän tuomion. Osa heistä meni Norjan kautta Saksaan ja
osan oli sopeuduttava jäljellä jääneeseen maahan ja pilkkaan. Pieni osa heistä
kuuluin Majander loitsemaan ryhmään. Onneksi on aikaa ja kuolemaa. Ne tasoittamaan
näiden ja meidän elämänkulkua. Yhdestä osasta heistä ei kukaan kuule mitään
eikä soita ovikelloa. He ovat Majanderin kaipaamia naisia.
Kommentit
Lähetä kommentti