2574. Kun isäni tarjosi Hitlerille pontikka

Hän kävi Raahen Porvari- ja kauppaopiston ja meni sieltä RUK:in kautta sotaan. Lapin sodasta tultuaan hän ei sen jälkeen juuri puhunut kuin totesi tarjonneensa Hitlerille pontikkaa kesällä 1943.  Hän muutti vailla päämäärä Helsinkiin. Kaupunki oli pullollaan näitä osin vielä armeijan kamppeissa linkkaavia miehiä. Isä kuului tähän  porukkaan, vaikkei sitä moni huomannut muutoksen piillessä ajatusmaailmassa. Englannin kielen taitoisena avulla hän hivuttautui ensin agentuuriliikkeeseen ja myöhemmin kaupan johtotehtäviin.

Siinä sivussa synnyin välirauhan aikana enkä nähnyt isääni kuin teini-ikäisenä. Siihen saakka ja vähän myöhemminkin en pitänyt isän poissaoloa läheltäni minään erikoisena asiana, vaan juoksentelin isättä jääneiden ja haavoittuneiden isien poikien sakissa.

Nykyaikana on ehkä vaikeaa tajuta, kuinka vilkas ja maaläheinen sotatarinoita pursuva elämä oli. Aina tuli miehiä tupa täyteen porisemaan sota tarinoinaan hampaattomilla suillaan.

Sota oli vielä niin lähellä, ettei siitä saanut koulussa ainekirjoituksissa kirjoittaa. Nykynuorille tuntemattomassa raittiuskilpailu kirjoituksissa siitä ei saanut myöskään mainita, puhumattakaan sisällissodasta.

Niin se isän pontikan keitto. Hän oli valmistuttanut tehtaanomistaja kaverillaan täydellisen tislauskaluston. Sattui pesänjakamistilaisuudessa niin, että myyntiin tullut isän melko kallisasunto ei aikonut mennä kaupaksi pyydetyllä hinnalla. Aikamme välittäjän etsimän ostaja ja minä kauppaa pyöritellessämme ostajan silmään pisti lattialla lojuva täydellinen tislaussarja. Sen huomatessaan näin ostajan hyvälle tinkijälle omimaisen olemuksen murtuvan ja kehon asennon tiivistyvän ja silmien kiillon muuttavan väriään. Hetki oli tullut. Sanoin ostajalle, että saat samaan kauppaan tislauslaitteet, kuhan et kerro mistä olet ne saanut. Ostajan ilme muuttui myhäileväksi hänen tukittuaan laitteeseen kuuluvan lämpömittarin toimivan. Kaupat tehtiin. Samalla minulle selvisi, miksi isän kauppa reissulla piti aina ostaa viisi kiloa sokeria tyttöjen leipomishommiin. Lopu on pontikka historiaa.