1503. Isoa koiraa on helppo taputtaa, kun ei tarvitse kumartua

Sama koskee markkinataloutta siellä, missä asiakas on heikoilla. Eilisessä Helsingin Sanomissa oli karu kuvaus vanhushuollon yksityistämisestä ja kuntien roolista siinä.

Suuret ketjut ostavat pieniä yksiköitä kierrättäen kirjanpitonsa veroparatiisien kautta.  ARA rahoittaa veronmaksajien euroilla ketjujen laajentumista. Monella kunnalla on suuri taipumus työntää vanhukset näiden ketjujen armottomaan kitaan.

Kunnan kotipalvelut eivät toimi yhtään paremmin kuin yksityisetkään, mies odottaa tv-dokumentin mukaan neljä vuorokautta lääkkeitään, vetelät housuissaan. Lähivuosina tarvitaan 90 000 lähihoitajaa lisää. Tilanne kehittyy ikäihmisille mahdottomaksi.

Keskivertoinen vanhushuolto ei ole palveluala, eikä siinä saa pelittää profit motive. Sen keskeinen tekijä on laatu eikä asiakastyytyväisyys, sillä heikkokuntoien vanhus on tyytyväien mihin tahansa. Toimiala tulee olemaan lähivuosina ennen kaikkea investointiala, joka valtakunnan tasolla vaatii keskitettyä tulosten pitkäjänteistä arviointia ja evaluointia. Muita laatutekijöitä ovat oikea-aikaisuus, tasa-arvo, turvallisuus ja tehokkuus.

Ongelmaa ei olisi, jos markkinatalous toimisi. Se ei toimi, koska loppuasiakas, keskiverto vanhus ei kykene valitsemaan eikä valvomaan ja valittamaan palvelujen laadusta ja kustannuksista. Mies joka istuu vaipoissaan unohdettuna huoneeseensa, on täysin järjestelmän armoilla.  Nämä vanhukset menettävät kaiken itsekunnioituksensa ja omaisuutensa veropartiiseihin. On ihme, kun perilliset eivät reagoi edes tähän.

Markkinatalous vanhushuollossa toimii siellä, missä varaa maksaa ja missä on tukirenkaat valvomassa palvelua. Silloin  vanhus voi palkata vaikka golfseuralaisen Espanja viheriöille.