Kirjamessujen aikaan on pätevä syy palauttaa mieleen valokuva Tampereen Mäkelä-piiristä. Keskeisiä henkilöitä Mäkelän lisäksi kuvassa istuvat Linna ja Viita.
Yksi Tampereen mies ja aikansa painosten kuningas kuvasta puuttuu, Kalle Päätalo. Hänestä ei Teema Suomi-kulttuuriohjelmassa mainittu sanan pätkää.
Linna kertoo nousseensa kynän siiville vapautuessaan oman itsensä projisoimisesta paperille ja alkaneensa kirjoittaa vapaana itsestään ja avoinna ympäristölle. Päätalo kirjoitti pikkutarkasti omista kokemuksistaan. Repun selkään nostamiseen saattoi kulua pari liuskaa tekstiä.
Mitä tämä Päätalo-päivien mies itse ajatteli romaaneistaan ja kirjoittamisestaan? Todennäköisesti hän oli itse jonkin verran masentunut, sillä tällaisen henkilöiden käsitykset itsestään ovat realistiset. Linnan Tuntematon sotilas sai aikoinaan Helsingin Sanomissa murska-arvion, mutta kirjan lukijat palauttivat sen myöhemmin vakuuttavasti ykköseksi.
Päätalo on eräässä mielessä Suomen ykkösmies. Hän oli ensimmäinen suurbloggari, joka ennen nettiä joka vuoden lopulla pani paperille 30 vuoden ajan 500 sivua tekstiä menneestä vuodesta. Tammi julkaisi blogit 100 tuhannen painoksia. Lukijoita oli miljoona.
Julkaistu väitöstyö kertoo, kuinka realistinen Päätalo oli.

Kommentit
Lähetä kommentti