Siirry pääsisältöön


3378. Ensin poltettiin kirjat, sitten ihmiset

Pääministeri Orpon mantra Suomen julkisenhallinnon peruspalvelujen tuottamisisesta on, ettei maallamme ole mitään julkisista pääomalähdettä, vaan rahoitus perustuu kannattavien yritysten toimintaan. ”Nämä ovat hyvinvointivaltion pysytyssä olevat resurssilähteet. Siis kun yrityksemme voivat hyvin, silloin myös julkisen sektorin palvelujen tuottaminen voi myös hyvin eli kansalaiset saavat palveluilleen riittävän rahoituspohjan kuhan meillä on kannattavia yrityksiä”. Tämä on pätevää puhetta, mutta sen toistuessa viikosta viikkoon, se menettää uskottavuutensa.

Pääministeri Orpon taas toistama mantra Suomen julkisenhallinnon peruspalvelujen tuottamisisesta on, ettei maallamme ole mitään julkisista pääomalähdettä, vaan rahoitus perustuu kannattavien yritysten toimintaa. ”Nämä ovat hyvinvointivaltion pysytyssä olevat resurssilähteet. Siis kun yrityksemme voivat hyvin, silloin myös julkisen sektorin palvelujen tuottaminen voi myös hyvin eli kansalaiset saavat palveluilleen riittävän rahoituspahan kuhan meillä on kannattavia yrityksiä”. 

Mutta mik

ä on totuus korkean tason yritysten tuotteista hyvinvointiyhteiskunnallamme? Taso ei ole riittävän laaja eikä tuotteiden laatu ja volyymi riittävä. Miellä on Vaisalan avaruustekniikka pienimuotoisessa määrin sekä myös avaruustoimintaan sopivaa tuotekehittelyä. Siinäpä se. Ainoat silmiin pistävät kilpailukykyiset kansalaisten turvatuotteet ovat puolustussektorin alalta. Armeijamme on vahva ja maanpuolustustahto on korkealla tasolla. Daavidin linkogot liikkuvilla alustoilla toimivat keskiraskaalla ja raskaalla KRH:lla. On selvää, etteivät nämä riitä kansalaisten turvallisuuden takaamiseen.

Se sijaan Ruotsi on kehittämässä sotilaskäyttöön soveltuvalla ja osin mullistavaa hybridilentoalusta, joka voi tehdä nopeasti ja lähes näkyjättömästi sotilasiskuja 2000 kilometri säteellä. Minkä takia Suomi ei kykene samankaltaisiin suorituksiin, vaikka meillä on aivan riittävästi sotateollisuuden tuotteita ja niiden valmistamisesta kokemuksia. Valitettavasti näyttää seliltä, että maamme sotateollisuus ei ole uskaltanut paljasta kynsiään tai niitä kynsiä ei ole.

                                                       

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3803. HS:n pilapiirros eilen ja nyt

Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat  pilapiirroksiensa  ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa.  Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...

3779. Ylen Jälkiviisaat iski Virkkuseen

Ylen Jälkiviisaat iski Saarikiven johdolla suoraan Suomen uuden komisario Virkkusen hänen kaikkiin oppimattomuutensa kohtiin, johon Perho virkkoi, ettei ole yhtä kohtaa vaan on tietämättömyyden saaristo, aivan kuin vankileirein saaristo. Kolmas tuntemattomaksi jäänyt jäsen väitti kiven kovaa, ettei ole kun Turun saaristo, koska muut saaret lantaan maapuolustusstrategisten syiden takia maan tasalle, myös Ahvenanmaa. Näin on presidentti linjannut hiljattain. Saarikivi oli erityisen halukas tuomaan T-Fordeja rapakon takaa tukemaan Virkkusen Suomen kiertuetta, koska näin kansalle luotaisiin kuva Virkkusen kärsivällisyydestä ja havainnollistettaisiin hänen kykynsä hahmottaa, mikä on traktori ja mikä panssarivaunu. Tässä viriäisi myös hänen teknologian osaamisensa taso, koska sadan metrin päästä opetettaisiin erottamaan, mikä on heinäseiväs ja mikä niittokone. Kolmas nainen oli hyvin huolissaan, jos Virkkunen väen väkisin haluasi matkusta Petsamon nikkeli kaivoksille, sillä olivathan ne alun...

3783. Mitä jos Halla-ahon loogisuus ja Marinin verbaalinen johdonmukaisuus olisivat samassa päässä

Taannoisessa  TV 1:n Halla-ahon kuntavaali tentissä itse kukin mukaan lukien haastattelijat, saattoivat kokea tulleensa henkisesti mukiloiduksi. Tämä ei tarkoita perusuomalaisuuttaa aatteena, vaan Halla-ahon  ilmeettömän loogista ja purevaa argumentaatiota. Logiikalla piirretyn vastauksen ollessa häijy, haastattelija joutuu miettimään, jatkaako hän istuntoa lisäkysymyksellä aiheesta, vaan vaihtaako uuteen teemaan. Se murentaa vetäjien itsetuntoa. Uusi teema voi päätyä samankaltaiseen logiikka jargoniin, mutta voi päätyä myös Halla-ahon muita kirvelevän etulyöntiaseman kasvamiseen. Haastattelijan tentatessa, miten pitäisi menetellä kuntien ylimitoitettujen korona tukien kanssa.    Halla-aho vastasi, että nyt hallituksella kelpaa, kun hallitus lahjoo kuntalaisia heidän omilla rahoillaan. Se mitä Halla-aho sanoi maahanmuutosta, oli varmaakin monilla toistoilla hioutunut syvälle miehen päähän. Maahanmuuton juoni lähti tarinasta, että maahanmuutto on hyvä asia, kunhan saa...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *