Siirry pääsisältöön

2347. Paatero erosi turhan takia

     Keskustelu omistajaohjauksesta on paisunut yli äyräiden. Tuntuu, että Postissa tämä ohjauskeino on jotain ainutlaatuista ja että kohtalomme riippuisi sen lopputuloksesta. Täytyy kuitenkin myös muistaa, että näitä keskusteluja on käyty 1990-luvun alusta lähtien mm. silloin, kun rakennushallitus lakkautettiin ja sijalle perustettiin Engel ja kumppanit. Toisaalta konflikti on avain muutokseen ja muutos yhtä luonnollinen kuin sään vaihtelu.
     Keskustelussa on käsitelty ja vedottu päivämääriin aivan kuin sillä ratkaistaisiin Postin kohtalo ja siinä sivussa maailmankaikkeus. On surullista huomata, kuinka Postin ansaittu maine menetetään turhan takia.
     Itse kunkin olisi syytä huomata, kuinka luotettava maamme infrastruktuuri on kauttaaltaan ja se on maailman kärkiluokka (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006324490.html). Meillä voi luottaa Postiin eikä posti katoa puhumattakaan, että sitä ryöstettäisiin.
     Myös Postin yksityistäminen on ollut esillä ainakin vuodesta 1988 lähtien. Holkerin hallitus Viinasen johdolla haki 1993 innolla yksityistämiskohteita. Täältä pohjolan perukoiltakin ylettyy näkemään, miten kävi M. Thatcherin Englannissa postin ja rautateiden yksityistämisessä. Hinnat nousivat ja laatu kärsi. Enlannissa nykyinen hallitus pohtii parhaillaan, miten näillä sektoreilla voitaisiin palata aikaan, jolloin palvelut pelasivat, ei välttämättä joka paikassa hyvin, mutta kuitenkin niin hyvin, että  kansa sai niitä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *