Ajaessani Turkuun mustat pilvet olivat
matalalla. Aivoissani ei ollut yhtään enempää tietoa tilanteesta kuin se, mitä lehdistä
oli mieleeni jäänyt. Joku oli tullut kiusatuksi, ja toiselta oli otettu pois hänelle
asetuksen mukaan kuuluvia tehtäviä. Työläjärvi otti minut vastaan ja tuli ovelle
tervehtimään tyylikkään istuvassa beigesävyisessä asussa pyytäen istumaan täydellisen
mukavaan vierastuoliinsa. Työläjärveä, kuten muitakin tapaamiani maaherroja, kiinnosti
ja huolestutti alueen kehitys. ”Tie Helsinkiin pitäisi saada moottoritieksi mitä
pikimmin. Tarvontie ei riitä mihinkään, kai huomasit sen, kun ajoit tänne”, hän
virkkoi levollisesti.
Lyhyen rupattelun jälkeen hän sanoi
suoraan, että uudet sisäiset työjärjestelyt olivat aiheuttaneet vähän kitkaa, mutta
nyt asiat oli puhuttu selviksi. Hän piti tauon ja katsoi, minkä vaikutuksen sanat
olivat tehneet edessä istuvaan mieheen. Siinä istuessani tuli tunne, että hänelle
ei tuottaisi mitään vaikeuksia kysyä, millä valtuuksilla ja asioilla oikein liikuin,
mutta tänään hän oli päättänyt olla kepeällä miellä. Hän kutsui paikalle jonkinlaiseksi
yleisuskotukseen osoittautuneen miehen, ja keskustelu pysyi ongelmattomana sanailuna.
Minulla ei ollut faktaa alkaa analyyttiseksi. Ilmeisesti tämä tyydytti kaikkia osapuolia,
koska myöhemmin Perttunen kertoi Työläjärven soittaneen ja kertoneen, että oli
ollut tyytyväinen tapaamisemme.
Kommentit
Lähetä kommentti