Siirry pääsisältöön

3892. Pomot, joiden virkojen täyttämisessä täytyy olla erityisen tarkka

1. SUPO, suojelupoliisi. Se kuuluu muodollisesti sisäministeriön alisuuteen, mutta se on käytännössä tasavallan presidentin ja turvavallisuuspoliittisen valiokunnan, utva:n työkalu. Se mitä virasto tekee, ei tiedä kukaan ja mitä se sanoo, mikään taho ei voi vahvistaa.

2.  Finavia, joka huolehtii ja vastaa koko maalle elintärkeästä lentoliikennetoiminnasta. Se on itsevaltias määritellessään, mikä saastuttaa, missä ja kuinka paljon. Tämä on mahdollista siksi, että se on monopoliasemassa saastetietojen keräämisessä, rekisteröinnissä ja tiedottamisessa. Jos asukas valittaa esimerkiksi lentomelusta vastaus voi olla, että millä koulutuspohjalla kyselette tällaisia.

3. Helsingin poliisilaitos kuuluu sisäministeriön alaisuutteen, ei poliisihallituksen. Sisäministeriössä on hyvin ohuet resurssit tulosohjata laitosta. Ohjausta hankaloittaa myös laitoksen suuruus, sen moniportainen organisaatio ja erikoitehtävien luonne. Näiden takia se on hyvin itsenäinen poliisiyksikkö.

4. KRP on saavuttanut erikoisosaamisensa ja toimialansa luoteensa takia aseman, jonka turvin se voi toimia hyvin itsenäisesti.

5.  STUK eli säteilyturvallisuuskeskuksen merkitys kansalliselle turvallisuudelle ja alansa kansainvälisen verkoston osana on elintärkeää.

6.  Suomen Akatemia voidaan pitää salkunhoitajana, joka sijoittaa Helsingin Yliopiston kanssa valtion rahoja tutkimushakkeisiin.

7. Vakuutusoikeus ratkaisee vakuutusyhtiöiden ja niiden asiakkaiden väliset kiistat. Ratkaisijoina siellä yhtiöiden puolesta toimivat vakuutuslääkärit, jotka toimivat myös lääkäreinä julkisissa ja yksityisissä alan yksiköissä.  Vakuutuslääkäri ry on hyvin suljettu piiri. Asiakkaat kokevat, että tehokkaampi tapa saada asiat hoidetuksi on viedä juttu yleisiin tuomioistuimiin.

8. Tulli ja Valtiokonttori hoitavat valtion talouden ja finanssipolitiikan kannalta spesifisiä ja hyvin merkittäviä tehtäviä, jotka ulottuvat operatiivista toimenpiteistä finanssipoliittisiin toimintoihin.
     
Yhteistä näille virastoille ja yksiköille on, että ne ovat luonnollisia monopoleja ja käyttävät suurta valtaa suhteellisin pienillä omilla resursseillaan ja niiden vaikuttavuus kansataloudelle, yityksille tai yksittäiselle ihmiselle on suuri.
     Näiden virastojen päälliköiden valinnassa täytyy kiinnittää eritysitä huomiota kokemukseen ja pätevyyteen, minkä poliittinen suhdanne helposti ohittaa. Tullissa ja valtiokonttorissa vuosikymmen sitten sekä taannoin Helsingin poliisilaitoksessa tässä ei onnistuttu. Vakuutuslääkäri ry on hyvin suljettu piiri. Asiakkaat kokevat, että tehokkaampi tapa saada asiat hoidetuksi on viedä juttu yleisiin tuomioistuimiin.

PS Valtaosaa olen konsultoinut. Erikoisin tapaus oli Helsingin poliisilaitos, jossa oli hyvin voimakas alistava alakulttuuri. Piti mm pakollisena katsoa, mikä oli pornoa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

4011. Miksi maahanmuuttaja raiskaa

Lyhyt vastaus on, että siksi kuin suomalainenkin. Mutta miksi maahanmuuttaja raiskaa kantaväestöön kuuluvaa useammin, vaatii tarkempaa selitystä?  Asiaan otti kantaa Yle Novosti-tv:ssä rikosoikeuden taannoin professori emerita Terttu Utriainen. Hänen mukaansa joka neljäs tai viides raiskaus on ulkomaalaistaustaisen tekemä. Määrä on häkellyttävän suuri yliedustus tältä tyhmältä. Ulkomaalaistaustasinen raiskaa keskimäärin kahdeksan kertaa useammin kuin suomalainen Utriainen esitti syyksi yllättävän silottelevan tekijän: tällaista sattuu, kun samaan aikaan suuri joukko jouten olevia nuoria miehiä on läjä päin kasassa. Ylen a-studiossa väestöliiton Nina Zardkarami ja kansanedustaja Nasima Razmyar selittävät eroa kulttuuritekijöillä. Esimerkiksi Irakissa mies voi lähteä seuraamaan kiinnostuksensa kohteena olevaa naista kotiovelle osoitteen selville saamiseksi. Suomessa tällainen on vainoamista, siis rikos. Samassa ohjemassa esitettiin OPTUPA:n vuoden 2020 tilasto, jossa ilmeni esimerkik...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *