Einari Kuikkalainen availi raksan lepotilassa salkkuaan kaivellen esiin voipaperiin käärittyjä eväitään. Ylellisen leiman välipalalle antoi vaimon aamulla paistama kananmuna kaksikerroksisen leipäannoksen välissä. Mies porukan sanailun hyttysessä taustalla kuuluvaksi betonimyllyn edestakaiseksi kurahteluksi Einari luki käteensä ilmestyneestä lehdestä ääneen jonkun suuren herran nimityksestä työelämäprofessoriksi. -Millä eväillä noita nimityksiä tehdään, kun ei ole sattunut kohdelle, vaikka 50 vuotta on tullut rymyttyä näillä lauteilla, virkkoi Einari. Kun sanat eivät saaneet vastakaikua Einari löi vettä myllyyn. -Ainakin puolikymmentä uutta professuuria on jo nimitetty, eikä loppua näy. -Milloin tulee meidän vuoro? -Se tulee silloin, kun voimaksi etsii sinulle hautapaikkaa, virkkoi laudoittaja.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti