Poliittiset virkanimitykset ovat jyllänneet vuosikymmeniä jokaisen hallituksen työlistalla niin kauan, että niistä on huuhtoutunut korruption leima hyvin ohueksi lähes huomaamattomaksi pikantiksi juonteeksi. Olkoon hallitus kokoonpanoltaan mikä tahansa, se tekee niitä. Sivullinen pitää niitä aina kyseenalaisina jopo häviöttöminä, mutta ei niitä kannata niitata seinään häpeäpaalujen lisäkoristeiksi, vaan niistä löytyy myös ei nyt perustelulta, mutta ymmärrettäviä motiiveja. Näillä on kyllä rajansa. Jos on tasavertaisia hakijoita, ei ole suuri synti, jos valinta osuus poliittiseen henkilöön. Tällöin kuitenkin ehdoton edellytys on, että nimitettävä on pätevä, ei siis välttämättä pätevin, koska se on joissain tapauksissa maksuasia. Jos on olemassa laajasti hyväksytty näkemys, että kirkkaasti pätevien jätetiin rannalle, tämä herättää melkoista ja ansaittua moitittavuutta. Jos hallitukset menettelevät näin jatkuvasti, kansalaisten luottamus poliitikkoihin laskee ja saattaa seura hallintoa kohtaan moraalikatoa.
On myös ikävää,
että hallituksen vaihtuessa ministeri viime töinään nimittää poliittisen sihteerissä
virkaan.
Yksi kansan silmissä
moitittava nimitys on, jos virkaan nimitetään ilman ala työkokokemusta oleva
henkilö. Näin näyttä tapahtuneen Satosen tapauksessa. On ehkä vaikeaa
kuvitella, miltä tuntuu henkilöstä, kun hänet omasta ja monen muunkin mielestä,
ohitetaan ”selvässä” tapauksessa. Itse koin, että minut ohitettiin ammoin sitten
asuntohallituksen ylijohtaja nimityksessä. Silloin se tuntui pahalta, nyt se
lähinnä on vain kuriositeetti. Kaiken kaikkiaan olisi kaikille osapuolille
hyvä, jos pätevyys aina ratkaisisi. Tähän ei päästä milloinkaan, sillä poliittiset
puolueet metsästävät korkeiden virkkamisten nimittämismahdollisuuksia omien
luuloteltujen intressien takia. Tällainen intressiodottelu ei heikennä hallinnon
tehokkuutta, sillä lähes aina loppujen lopuksi tulee nimitetyksi riittävän
pätevä.
Kommentit
Lähetä kommentti