Balkanin tilanne voi kärjistyä pelottavasti samankaltaiseksi kuin vuonna 1914, jolloin Serbia ja Itävalta-Unkari ajautuivat konfliktiin, jolloin Venäjä ryhtyi tukemaan Serbiaa. Vähän myöhemmin Englanti liittoutui Venäjän kanssa. Ensimmäinen maailmansota alkoi. Nyt Serbia ärhentelee Kosovolle selkänojanaan Venäjä. Tämä asetelma sopii hyvin Putinille, koska Serbian lietsoma Kosovon kahakka voi paisua vieläkin räjähdysherkän koko Balkanin kriisiksi. Tilannetta pahentaa se, että Kosovo on maantieteellisesti pitkälti Serbian piirittämä ja Kovossa on pieni, mutta sotaherkkä serbi vähemmistö.
Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä
Kommentit
Lähetä kommentti