Siirry pääsisältöön

2032. Ruotsista ja Suomesta maahanmuuton mallivaltiot

     Ruotsin vaalitulos tuo suuren saamankaltaisen mahdollisuuden Suomen ja Ruotsin maahanmuuttopolitiikalle. Ruotsin ja Suomen tulisikin yhdessä kehittää maat maahanmuuttopolitiikan esimerkkivaltioiksi muille.
Tämä sisältää kaksi suurprojektia.
     Ensiksi suurprojektina on luoda malli, miten maahantulo ja kotouuttaminen järjestetään niin, että se toimii tehokkaalla ja vaikuttavalla tavalla molempien maiden, sen kansalaisten sekä maahan jäävien hyväksi. Mallin täytyy olla sellainen, joka oppii virheistään ja korjaa havaintoihin perustuen itseään. Malli ei tienkään itse tee mitään, vaan siinä työskentelevät ihmiset.

Tämän suuren projektin on pakko onnistua yhtäältä maahanmuuton valtavan kasvamisen takia ja toisaalta faktat osoittavat, että Afrikasta EU-maihin pyrkijöiden valtava kasvuvauhti on totta. Ei ihmiset huvin vuoksi matkusta tavalla tai toisella pois kammottavista olosuhteista, joissa nälkä, sairaudet, väkivalta, viha tekevät jokapäiväisen elämisen sietämättömäksi.
     Toisen suurprojektina on Afrikan maiden ihmisten työllistäminen omissa maissaan. Maailman 40 kehittymättömämpien maiden joukossa on 35 Afrikan valtiota. On kulunut 50 vuotta, kun viimeisin Afrikan maa itsenäistyi, siis aikaa olisi ollut kehittyä. 30 vuodessa väkiluku kaksinkertaistuu. Tässä tilanteessa pitäisi ottaa käyttöön Itä-Aasian maiden menestyskonsepti, jossa hallinnossaan keskikertainenkin maa on pystynyt pyörittämään länsimaiden tarjoamia suurtehtaiden kokoonpanolinjoja. Tämä on töllistänyt miljoonittain miehiä ja naisia, mikä tämä puolestaan on nostanut elintasoja. EU:n tulee nyt vahvasti panostaa tällaisten sovellutusten viemiseen Afrikan maihin. Tässä uraauurtavassa työssä Ruotsin ja Suomen täyttyisi olla yhdessä aloitteellinen ja myöhemmin tarmokkaasti mukana konseptien istuttamisessa Afrikkaan.            


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *