Siirry pääsisältöön

1452. Kasvatusta saunan takana


     Muotisuunnittelija voisi päästää kimeän huudahduksen jonkun väittäessä, ettei muodissa ole mitään turhaa. 1920-luvun pariisittarien pukeutumistyyli oli kuitenkin karsittu pelkistetyn mustaksi kuin väärä yö.

     Nyt taas rönsyilee joka puolella. Tukka pölyää, tukistamien on arkipäivää. Meillä tuli voimaan 1984 laki, joka kieltää lasten fyysisen kurittamisen ja henkisen alistamisen. Puheenjohtaja Rädyn tuore hovissa saama tuomio Hilkka Ahteen kiusaamisesta osoittaa, ettei aikuistenkaan ole sallittua kiusata toisiaan määrätyn rajan yli.

     Suomalaisista noin 15 prosenttia sallii lapsen fyysisen kurittamisen, esimerkiksi tukistamisen. Oli hämmentävää nähdä tuttavaisän läpsivän kevyesti 10-poikaansa poskille.

     Mitä esimerkiksi isän luunappi lapsen otsaan osoittaa. Se osoittaa, että minä olen vahvempi, minä olen oikeasssa, sinun on alistuttava, ja nöyrryttävä, olet kaatanut mehulasin. Lapsen kasvettua aikuiseksi hän toistaa saman lapsilleen.

     Kurittaminen, vähäinenkin on jyrkästi tuomittavaa ja osoitus aikuisen tunnevammasta ja osaamattomuudesta.

     Lastensuojelun keskusliiton selvityksessä 15 prosenttia suomalaisista sallii lapsen fyysisen kurittamisen, ainakin poikkeustilanteessa. Nämä viisitoista prosenttia saavat kurikoululleen korkean tason tukijan ja kannustajan.

     Päivän Helsingin Sanominen mukaan Pyhä Paavi Franciscus hyväksy lapsen kurittamisen, kuhaan se tehdään lasta nöyryyttämättä, pelkistettyä kuin 1920-luvun Pariisin muoti sanoo.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *