2000. Henkilökunnan syvähaastattelu

      Päivän päätteeksi sovittiin, että haastattelisin kaikki henkilöt. Se oli melkoinen urakka, jos kymmenenkin prosenttia aiemmin kuulusta piti paikkansa. Tunnetta tuntui olevan niin paljon mukana, ettei kyselytutkimus toisi riittävästi esille syvissä pohjavirroissa piileskelevää todellisuutta.
     Haastattelujen anti yllätti, sillä työntekijät puhuivat avoimesti henkeäsalpaavia tarinoita työyhteisön ihmeellisyyksistä. Äänenpainot olivat provosoivan suoria. Puheista päätellen virasto oli varsinainen riitojen temmellyskenttä. Käydessäni yksityiskohtaisesti henkilö henkilöltä läpi tuloksia, ne olevat karmeita:
     ”Arkisto kuin pommi, henkinen panos kova, uhkailua, pelon ilmapiiri, stressi, mikään ei ole turvallisesti hallinnassa, S ja R suosikkeja, miksi täytyy olla näin, yksi ihminen on opetellut uutta 50 vuotta, tulee kirottua, luottamuspula, jne”.
     Parin viikon kuluttua sain kyselyjen alustavat tulokset sellaiseen kuntoon, että lähdin pitämään käräjäoikeuteen keskustelutilaisuutta. Se toisi tarkennuksia avoimiin kysymyksiin.
     Laamanni hyväksyi päivän agendani. Kokoushuoneessa puhuin taas kerran hyvän johtamisen periaatteista ja siitä, millainen oli hyvin johdettu yksikkö, mikä sai kielet kirpoilemaan sinne tänne.
     Johtoryhmästä kertoessani vaadittiin heti sen kokoontumista, muttei tiedetty, ketkä siihen kuuluivat, jolloin laamanni alkoi luetella nimiä.
     Keskusteluissa kävi ilmi, että oli käskemistä alakertaan, tiedon pimittämistä, valehtelua, sattumanvaraista töiden jakoa, luvatta poissaoloa, epämääräisiä ylityöpalkkoja, osastosihteerin määräilyä – siis todellinen sekamelska.
     Palasin junalla väsyneenä kotiin.