Siirry pääsisältöön

1984. Kerentsin salmen silta – maaväylä Krimille

     Georgian sodan kyynisen karnevalistista loppuvaihetta kuvaa se, kuinka ihmiset Tbilisistä kävivät bussilasteittain katomassa kaupungin laidalla, miltä sota oikein näyttää paikan päällä. Nyt sota siellä on jäätynyt kohmeloon, josta kukaan ei ole kiinnostunut.
     Itä-Ukrainan  pitkittyvä kriisi osoittaa, että kyse ei ole vain sapelien kalistelusta, vaan harkitusta pitkän aikavälin painostamisesta. Venäjän tavoitteena on, ettei Ukraina pääsisi kehittymään länsisuuntautuneeksi maaksi, vaan se olisi korruptoitunut ja heikko valtio, jota Venäjän oli helppo hallita ja ohjailla eri keinoin. Venäjän lisääntyvällä painostuksella Ukrainaan tavoitteena on saada aikaan tilanne samankaltaiseksi, kuin se on nyt Etelä-Ossetiassa.
     Tilanne on vielä kuitenkin epäselvä Ukrainassa. Asiantuntijat ovat esittäneet monia eri teorioita Venäjän lopullisista tavoitteista. Putin ystävä Arkadi Rotenberg on saanut urakan rakentaa silta Krimille Kerentsin salmen yli vuoteen 2018 mennessä.
     16 kilometrin silta Asovanmeren niemen jatkeena yli salmen on kallis ja kriisitilanteissa ilma-aseille haavoittuva. Näyttää siltä, että kuitenkin Venäjän korvaa sillalla maaväylän valtaamisen Mustanmeren rantaa pitkin Krimille.
     Käytävän saaminen ei tapahtuisi käden käänteessä. Separatistien voimin se ei onnistu. 200 kilometrin kapea rintama Mustameri selustana on sotilasstrategisesti vaarallinen sen haltijoille. Se on vihollisen katkaistavissa suhteellisin pienin resurssein.
     Kunnollisen maayhteyden saaminen mannerta pitkin toisi kuitenkin Putinille aivan toisen suuruusluokan edun ja turvatien Krimille kuin riskialtis silta tai nykytilan jäädyttäminen. Samalla se varmistaisi Itä-Ukrainan liittämisen tiiviiksi osaksi Venäjän valtapiiriä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

4080. Eilinen Ylen A-studion synkkäilmeisyys masensi

Eilinen A-studio antoi jo ilmapiiriltään esimakua, millainen sotilaspoliittinen tilanne Euroopassa vallitsee. Tilaisuudesta paistoi läpi vakavuus eikä hymyä juuri nähty. Drooni asiantuntija Mikko Hyppönen piti mahdollisena nostaa Suomen drooni tuotanto satoihin kappaleisiin päivässä samalla kun maallamme on myös kykyä valmistaa toimintatavoiltaan erilaisia laitteita eri tilanteisiin. Graniitin vakava Jyri Kosola suhtautui luottavaisesti puolustuskykyymme kenraali Timo Herrasen säestäessä vieressä teknologia asiantuntijoiden pätevyyttä.  Kun tarkastellaan Euroopan eri maita niiden suhtautumisessa puolustukseensa, ne eroavat toisistaan valtavasti. Espanja ja Portugali tuskin eväänsä väräyttävät Suomeen putoilevista drooneista, vaan iloinen virkistys huulillaan hörppivät päivittäisiä viiniannoksiaan. Italialta meni pysyvästi uskottavuus II maailmansodassa amerikkalaisten kävellessä parissa viikossa maan läpi etelästä pohjoiseen. Saksa rypee vieläkin viime sodan kärsimysliemissään uska...

3856. Ylen Jälkiviisaat ei meuhkannut, vaan oli Karvalan kynsien alla

Jälkiviisaat yritti olla reteellä ja laaja-alaisella päällä päättäen käsitellä koko Homo Companyin. Nato teemasta keskustellessa Janne Saarikivi nypi harvennutta kaljun alkuaan ja partaansa aivan kuin vertaillen, ovatko karvat kummassakin vielä saman harmaan sävyisä. Olihan ne, minkä teet. Jos Reetta Karvala ei olisi ollut tomera, Saarikivi olisi pitänyt meneillä olevaa aikaa outona monella tapaa. -Vasemmisto hallitus vie maamme Natoon ja joutuu tavalla tai toisella hoitamaan sairaanhoitajien lakon, totesi Saarikivi. Tämä jälkeen aina, kun Saarikivi yritti avata uuden keskustelun aiheen, Karvala torppasi se suoraryhtisenä. -Naton mennään, se on selvä, sanoi Karvala. Saarikivi venytteli pitkiä käsivarsiaan eteen ja taakse osoittaen näin, missä päin ovat imperfekti, preesens ja futuuri. Hän aloitti kuitenkin futuurista. Hän ajatteli näin. -Emme tiedä millaisia riskejä otamme mennessämme sotilasliittoon. -Yhtenä kauniina päivänä pataljoonan verran poikiamme komennetaan Kongoon, töräytti S...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *