Tänään
HS:ssa oli Sitran Mikko Kososen juttu (https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005806851.html)
”Viheliäiset ongelmat vaativat uusia ratkaisuja”, jossa hän käsitteli ministeriöiden
toimialojen yli menevää budjetointia. Artikkeli oli hyvä ja asian ytimeen
keskittyvä. Ns. poikki hallinnollisien suurten yhteiskunnallisien ongelmien
tunnistamien, ratkaisemien ja budjetointi on tunnetusti suuri ongelma, koska ne
eivät tietenkään välitä mitään ministeriöistä eikä niiden tehtävistä. Ne vain
syntyvä, ovat ja kaipaavat ratkaisuja.
Yhtäältä valtion budjetti tehdään ministeriöiden toimialajakoa noudattaen. Tähän on vuosin mittaan yritetty saada Kososen esittämiä ratakisuja ohjelmaperusteisen budjetoinnin avulla. Siinä pyritään ratkaisemaan tietty ongelma välittämättä mitään hallinnosta. Nämä ratkaisupyrkimykset ovat aina kilpistyneet poliittisen päätöksentekotapaan, jossa kukin ministeri vastaa omasta tontistaan. Tästä on vaikeaa päästä eroon, koska ministeri ja hänen puolue kokevat painoarvonsa olevan sen mukainen, mitä hänen vastuullaan oleva ministeriön budjetti on. Sitä suurempi poliittinen merkitys, mitä suurempi budjetti on.
Toisaalta tällaisen suunnittelun katsottiin jopa 1980-luvun alkuun saakka olevan liian lähellä kommunistista viisivuotissuunnittelua. Myös siksi siihen otetiin etäisyyttä.
Jos mennään ongelmien mukaiseen budjetointiin, jossa vastuun kantajia on paljon tai ei ollenkaan pirstaleisuuden takia, se ei ole poliittisesti kannattavaa, houkuttelevaa eikä palkitsevaa, ei puolueelle, eikä sen äänestäjille eikä ao. ministerille. Tällainen budjetointi on siis osoittautunut mahdottomaksi monessa maassa, niin myös Suomessa,
Yhtäältä valtion budjetti tehdään ministeriöiden toimialajakoa noudattaen. Tähän on vuosin mittaan yritetty saada Kososen esittämiä ratakisuja ohjelmaperusteisen budjetoinnin avulla. Siinä pyritään ratkaisemaan tietty ongelma välittämättä mitään hallinnosta. Nämä ratkaisupyrkimykset ovat aina kilpistyneet poliittisen päätöksentekotapaan, jossa kukin ministeri vastaa omasta tontistaan. Tästä on vaikeaa päästä eroon, koska ministeri ja hänen puolue kokevat painoarvonsa olevan sen mukainen, mitä hänen vastuullaan oleva ministeriön budjetti on. Sitä suurempi poliittinen merkitys, mitä suurempi budjetti on.
Toisaalta tällaisen suunnittelun katsottiin jopa 1980-luvun alkuun saakka olevan liian lähellä kommunistista viisivuotissuunnittelua. Myös siksi siihen otetiin etäisyyttä.
Jos mennään ongelmien mukaiseen budjetointiin, jossa vastuun kantajia on paljon tai ei ollenkaan pirstaleisuuden takia, se ei ole poliittisesti kannattavaa, houkuttelevaa eikä palkitsevaa, ei puolueelle, eikä sen äänestäjille eikä ao. ministerille. Tällainen budjetointi on siis osoittautunut mahdottomaksi monessa maassa, niin myös Suomessa,
Kommentit
Lähetä kommentti