Juho-Pekka Rantala jutusteli SDP:ssä lähes koko ikänsä toiminen Pertti
Paasion kanssa 12.1.2018. Tässä Paatero esittää omalla filosofisella kielellään
mielipiteensä.
Hänen mukaansa 1970-luvulla alkanut SDP sisäinen valtataistelu sai
karkeita piirteitä, jotka hieman muotojaan muuttaen ovat jatkuneet tähän päivään
saakka. Hän antaa kautta rantain ymmärtää, että Rinteen valinta
puheenjohtajaksi oli silloin aloitetun linjan jatkumoa. Hän ei pidä hyvänä tällaista
menettelyä.
Paasio pitää käännekohtanaan omalla urallaan sitä, kun Ulf Sundqvist
valittiin SDP:n puheenjohtajaksi syksyllä 1991. Hän ei edes asettunut ehdolle. Puoluevaltuuston
puheenjohtajan paikka ei aluksi tyydyttänyt Paasiota, vaikka se loppujen lopuksi
antoi hänelle näköalapaikan ohjailla SDP:n pitkän aika välin tavoitteita. Siellä
linjattiin, ettei SDP mene edes Holkerin hallituksen alkuneuvotteluiin, vaan
jää suosialla oppositioon.
Tämä kannatti, sillä 1995 SDP sai 63 kansanedustajaa. Lipponen oli
kysynyt Paaterolta, että sinähän oli viimeksi meidän ulkoministerinä. –Kyllä,
No se sopii, jatkoi Lipponen. Mutta hetken kuluttua tuli Lipposelle mystinen puhelinsoitto,
jossa Halonen valittiin ulkoministeriksi. Paatero toimi tietämättömänä tästä
uudesta käänteestä, kuin tuleva ulkoministeri, koska ei tiennyt Halosen valinnasta.
Se tympi myöhemmin Paateroa suuresti.
Hän pitää Rinteen mahdollisuuksia voittaa seuraavat eduskuntavaalit
kovan työn takana, koska tapa, jolla Urpilainen sivuutettiin oli epäsopiva ja
se nyt on syönyt nuorten ja naisten kannatusta.
PS Paateron pohdintojen pukeminen jutun muotoon on kirjoittajan
vastuulla.
Kommentit
Lähetä kommentti