Puhumme kaikki sujuvasti keskiluokan puolesta ja kuinka se maksaa valta osan yhteiskunnan pyörittämisestä. Totta on. Mutta totta on myös se, ettei meillä ole yhtä keskiluokkaa. Tai on jos, se muodostuu niistä, joita yhdistää ainoastaan ja vain runsas alkoholin käyttö. Ikävä juttu. Kuvaavaa on, että teollisuuden prosessivalvoja-pariskunnalla voi olla saman suuruiset vuositulot kuin opettajapariskunnalla. He kuitenkin mitä todennäköisemmin kuuluvat eri keskiluokkaryhmään. Tämä selittää myös sen, miksi meillä puoluekentässä on tunkua keskustaan. Ammattien kadotessa, uusien ängetessä tilalle ja eri osa-aikaisryhmiä työnnettäessä työelämään vanha yhteiskunnallisen kierron pelisäännöt eivät välttämättä enää pelaa. Tässä pöhinässä kannattaa panna mieleen, millainen sosioekonominen asema itse kullakin on tai oli 30-vuotiaana. Se nimitäin ruotsalaisen tutkimuksen mukaan ennustaa loppuiän asemaa(HYO-lehti 1/2014). Tuntuupa perin kohtalon omaiselta. Tuskin ruotsalaisia on tässä uskominen. S...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)