Terveyskeskus jonossa ei sen luonteen takia ole mitään mieltä kohottava olkoon oire mikä tahansa. Menneinä vuosikymmeninä sitä saattoikin pitää tilaisuutena, johon iäkkäät kremppakuntoiset ihmiset kokoontuivat apua vahvoihinsa hakemaan. Nyt tilanne on toinen. Pitää mennä heti aamutuimaan paikan päälle ottamaan jonotuslappu numero 34 ja istua tuolille toive, että kyllä jononumero vaihtuu tiheään tahtiin nopeasti pienempään, sillä onhan lääkäreitä ainakin kaksi. Pian käy selville, että lapsipotilaat ymmärrettävästi ohittavat jonon samoin kuin huonokuntoiset vanhukset. Kaikki tämä OK. Kun aikaa vain kuluu ja aina näyttää tulevan potilas, joka on kiireellisen hoidon tarpeessa, oma vuoro ei edisty lainkaan. Tässä on jo puolitotoista tuntia istuttu ja on aikaa tarkkailla lähemmin, keitä jonossa on. Näyttää siltä, että harva jonottaja puhuu äidinkielenään suomea ja heillä on mukanaan seurue, joka viime hetkeen saakka ilmeisesti yrittää parantaa potilasta puhumalla solkenaan välittämättä kanss...

Nyt ei auta muu kuin arabian kielen opiskelun vaihtaminen esperanton tankkaamiseen.   Näyttää siltä, että Aaltolan kannatus on jo ohittanut käännepisteenteen alaspäin eli laulun sanoin ”vuoden ovat vierineet, hurmaus on haihtunut, nuoruus jo mennyt on, jäljellä on ikävä”. Pastori Laajasalon lohdullisesti haastattelemana Aaltola kertoi surumeilisen, mutta ulkokullatun tarinan ylimääreisestä käynnistään roskiksessa hakemassa sieltä satunnaisesti tapaamansa ihmisen osoitteen. Hän oli unohtanut kirjoittaa tälle, vaikka oli luvannut niin tehdä.  Hän kertoi myös pastorille suhteestaan kristinuskoon, jonka periaatteita sanoi pitävänsä hyvänä ohjeena jokapäiväiselle elämiselle. Hänen selityksensä omasta hengellisyydestään oli kiusallista kuultavaa hänen ulkokultaisuutensa jälleen loistaessa koko studion tilavuudelta.  Pintapuolinen laupiaan Samarialaisen rooli sopi hetkeksi kenelle tahansa, mutta jotta se olisi henkilön identiteettiin aidosti kuuluva käyttäytymismalli, sen p...

Harvoin on nähty minkään maamme hallituksen tekevän yhtä nopeasti elintärkeää päätöstä, kuin Orpon hallitus teki päätöksen rajojen sulkemisesta. Ilmeisesti siitä pitää kiittää eleganttia kivikasvo Mari Rantasta, joka totesi toimittajan kysymykseen, mitä Venäjän rajavyöhykkeelle jääville pakolaisille tehdään, että he jäävät Venäjän vastuulle. ”Koska ovat jaksaneet tulla Venäjältä itärajalle, jaksavat myös palata taksin sinne mistä lähtivät.” On syytä epäillä, ettei Marinin hallitus olisi pysytyt samankaltaiseen päätösketjuun. Ensinnä ministeri Anti Häkkänen julisti jämäkästi Suomen pistävän tarvittaessa itäraja kiinni kokonaan. Toiseksi rajavartiolaitoksen johtaja sanoi rajan kestävän venäläisten kaikenlaiset manööveri. Kolmanneksi paikallinen rajavartiolaitoksen esimies totesi kylmästi, että kaikki luvattomasti rajan ylittäjät otetaan kiinni. Jämäkkää ja määrätietoista työtä ministeristä operatiiviseen toimijaan saakka.

Tunnustetusti maamme on jo laman kynnyksellä ja varmalta näyttävä talouden alamäki on edessä. Mutta missä viipyy taloustieteen ratkaisut tähän ahdinkoon? Se pystyy vain luettelemaan synkän näkymän tunnusmerkkejä kuten teollisuuden tilauskannan hiipumisisen, kaupan ja rakennustoiminnan pienentymisen ja tärkeimpien vientimaittemme viennin horjumisen. Jos taloustiede omaisi esimerkiksi lääketieteen varmuuden, missä toistoilla voidaan taata tulosten luotettavuus, tulokset ovat kaikkien asiantuntijoiden käytettävissä ja jokainen, jolla on ala asiantuntemus, pääsee samalla perusdatalla samaan tuloksen, taloustiede kykenisi esittämään relevantteja ratkaisuja laman ongelmiin. Taloustieteilijöitä ei voi syyttää alan pulmien korvaamista selostuksilla faktojen sijaan. Meidän on ilmeisesti vain hyväksyttävä, että talouselämä on todella vai elämään, jota on turhaa ennustaa.

Päivän HS:ssä oli juttu uuden organisaatiopsykologian koulutusohjelman käynnistämisestä. Ajankohtaiseksi aiheen tekee se, että johdon koulutuksessa on vuosikymmeniä jatkunut hyväntahtoinen kiista yhtä hyväntahtoisesti ilmaistuna management by Perkele ja management by Dreams välillä. Nyt näyttää siltä, että Helsingin yliopiston rehtori on havainnut laitoksen johtamisessa haasteita, ellei peräti ongelmia. Tämä ei ole ihme, sillä jo 1990-lvulla yritin konsultoida yliopistoa ja senaikuista rehtoria Risto Ihamuotilaa. Vastaanotto oli kohteliasta, ja jopa dekaanit suhtatuvat asiaan myönteisesti, eikä tämä johtunut pelkästään siitä, että nyt yliopistolla sisäänajossa oleva kehys- ja tulosbudjetointi tarjosi entistä enemmän väljyyttä määrärahojen käytössä. Jälkeen päin tarkasteltuna budjetoinnin uudistaminen tulosperusteiseksi, esim. väitelleiden tohtoreiden ja maistereiden määrät, on osoittautunut melko onnistunut. Käydessäni 1990-luvulla Consistor Minuimissa esittelemässä asia ei kyllä näy...

Suomen tulevaisuus näyttää patamustalta, mutta on se näyttänyt ennenkin ja pata on vaihtunut vähitellen kiiltävään teräksen. Nyt on kuitenkin tosi kysymyksessä, sillä kansakuntaamme ei paina ainoastaan 100 miljardin euron valtion velka, vaan kansamme tulee olemaan vaikeuksissa selvitä ikääntyvästä väestöstä samalla kun kokonaishedelmällisyys on 1,32, joka on Euroopan pienin. Suuri velkamme ei juuri näyttäydy konkreettisesti jokapäiväisillä hartioillamme, mutta se salakavalasti painaa suuren mustan pilven lailla maatamme matalapaineeseen. Kokonaistuottavuutemme laahaa verkkomaiden jäljessä eikä btk:n kasvun kanssa ole hurraamista. Tästä seuraa, että palkkatasomme jää pakostakin monen verrokkimaan alapuolelle. Kerta kaikkiaan ei ole varaa maksa, kun massi on pieni. Terveydenhoitojärjestelmämme, vaikka sitä kuin rukataan, jää käyhän miehen sovellutukseksi. Fyrkkaa ei ole riittävästi. Nämä köyhän miehen elämäntavat tulevat nyt korostetusti esille, kun kaverimaamme pursuttavat ohi. Eivät ...

Tosiasiallinen tilanne Lähi-Idässä on, että Yhdysvalat kahdella lentotukialuksellaan vartioi aluetta niin, ettei kissakaan voi pudota pöydältä maan huomaamatta sitä. Niinpä kähinät alueella Yhdysvaltain silmissä on suurta sotapeliä, jonka kulun se kulloinkin mieliseikseen järjestelee kotikatsomonsa asettaessa kuitenkin tietyt rajat eli Israelia ei saa häväistä eikä hävitä sotaa ja äärijärjestö Hizbollah pitäköön Libanonin pysytyssä ja muutoinkin se olkoon itse sotilaallisesti vain stabiili. Hamasin hyökkäys Israelilaisten kimppuun nuorisofestivaalien aikana oli raakalaisteko. Tästä seurannut israelilaisten Gazaniin kohdistuma hävitysvimma on yhtä brutaalia surmansa saaneita ollessa ainakin 6000 tuhatta. Tämän seurauksena ja ilman omaa maata olevien palestiinalaisten mieli on katkera ja osin anteeksiantamaton. Etelä-Israelin rajalle nyt linnoittautuneiden Hizbollahin joukoilla on 140 000 muutaman sadan kilometrin kantaman omaavia ohjuksia. Ja toisaalta Hizbollahin joukot ovat karais...