Viime
päivinä on noussut esiin tuomioistuin laitosten kokemattomien tuomareiden
antamat tuomiot ja tähän liittyä tuomareiden koulutus (https://yle.fi/uutiset/3-9775711). Koulutus on kiistämättä riittämätöntä
ja hajanaista eikä sen organisointi ole selkiytynyt, mikä kuluttaa ja missä. Ei näytä uskottavuuden kannalta, jos
poliittinen ministeriö järjestää sitä. Myös Jyrki Virolainen on kritisoinut
tuomaritilannetta (https://jyrkivirolainen-oikeus.blogspot.fi/2017/08/60-ylen-kohujuttu-kokemattomista.html).
Nämä epäkohdat peittävät kuitenkin alleen paljon vakavamman tuomioistuinlaitosten riippumattomuus ongelman, joka johtuu siitä, että tuomioistuimet ovat suoraan oikeusministeriön alaisia hallinnollisesti. Tuomioistuimet ovatkin riippuvaisia poliittisen oikeusministeriön niille osoittamista resursseista, jotka sovitaan oikeusministeriön ja tuomioistuimen välisessä tulosneuvottelussa. Onhan tällainen sopiminen ulos päin omituisen näköistä, vaikkei sopimisessa tietenkään tuomioiden sisällöstä ole kyse. Menettelyssä on hyvin lähellä kyse tuomiovallan ja toimenpanovallan menemisestä päällekäin, mikä ongelmallista vallan kolmijaon kannalta.
Tuomioistuinten ja oikeusministeriön välillä vallitsee myös keskushallinnon ja sen alaisten yksiköiden välinen normaali organisaatiososiaalinen jännite: keskushallinolla ollessa budjettivaltaa se panee alaisen käyttäytymään tietyllä myöntyvyyskoodilla. Se tarkoittaa, että käyttäydytään kuin esimiesvirasto toivoo, vaikka asiat olisivat omassa päätösvallassa, koska se voi olla eduksi seuraavassa kehysneuvotteluissa. Tällainen käyttäytyminen voi koskea myös tuomioistuinten tuomarinimityksiä.
Kaikki turhat jännitteet poistuisivat, jos maalla olisi oma itsenäinen tuomioistuin virasto, joka toimisi isäntävirastona tuomioistuimille, kuten poliisihallitus poliisilaitoksille. Tällöin tuomioistuinviraston neuvotellessa resursseita OM:n kanssa, jolloin kyse ei olisi mistään erityisestä tuomioistuimesta, vaan koko tuomioistuinlaitoksesta. Viraston perustamiseen resurssit saadaan oikeusministeriön nykyisistä voimavaroista.
Niin sinisilmäinen ei kannata olla tämäkään ratkaisisi kaikkia vaikutuspyrkimyksiä nimityksiin ja resurssien jakoon.
On kuitenkin korostettava, että valtaosa nimityksistä nytkin tapahtuu asiallisin perustein.
Nämä epäkohdat peittävät kuitenkin alleen paljon vakavamman tuomioistuinlaitosten riippumattomuus ongelman, joka johtuu siitä, että tuomioistuimet ovat suoraan oikeusministeriön alaisia hallinnollisesti. Tuomioistuimet ovatkin riippuvaisia poliittisen oikeusministeriön niille osoittamista resursseista, jotka sovitaan oikeusministeriön ja tuomioistuimen välisessä tulosneuvottelussa. Onhan tällainen sopiminen ulos päin omituisen näköistä, vaikkei sopimisessa tietenkään tuomioiden sisällöstä ole kyse. Menettelyssä on hyvin lähellä kyse tuomiovallan ja toimenpanovallan menemisestä päällekäin, mikä ongelmallista vallan kolmijaon kannalta.
Tuomioistuinten ja oikeusministeriön välillä vallitsee myös keskushallinnon ja sen alaisten yksiköiden välinen normaali organisaatiososiaalinen jännite: keskushallinolla ollessa budjettivaltaa se panee alaisen käyttäytymään tietyllä myöntyvyyskoodilla. Se tarkoittaa, että käyttäydytään kuin esimiesvirasto toivoo, vaikka asiat olisivat omassa päätösvallassa, koska se voi olla eduksi seuraavassa kehysneuvotteluissa. Tällainen käyttäytyminen voi koskea myös tuomioistuinten tuomarinimityksiä.
Kaikki turhat jännitteet poistuisivat, jos maalla olisi oma itsenäinen tuomioistuin virasto, joka toimisi isäntävirastona tuomioistuimille, kuten poliisihallitus poliisilaitoksille. Tällöin tuomioistuinviraston neuvotellessa resursseita OM:n kanssa, jolloin kyse ei olisi mistään erityisestä tuomioistuimesta, vaan koko tuomioistuinlaitoksesta. Viraston perustamiseen resurssit saadaan oikeusministeriön nykyisistä voimavaroista.
Niin sinisilmäinen ei kannata olla tämäkään ratkaisisi kaikkia vaikutuspyrkimyksiä nimityksiin ja resurssien jakoon.
On kuitenkin korostettava, että valtaosa nimityksistä nytkin tapahtuu asiallisin perustein.
Kommentit
Lähetä kommentti