Sameaa, mutta riskitöntä. Kysymykset liukuivat, kuin hullun hiihto Holmenkollenilla. Kaikkonen osoitti kuuluvansa ministeri porukka ainekseen sortumatta mihinkään poliittiseen puuskaan. Joka tapauksessa kysymyslista tuli käytyä läpi. Oli outoa havaita, kuinka juontaja sanoi kuuluvansa kovien mimmein joukkoon esittämällä kysymyksiä, joihin ministerin ei surman suinkaan tulisi vastaamaan. Parempaan tulokseen olisi päästy, jos vetäjä ankaran kysymyslistan sijasta, olisi soveltanut vuorovaikutteista tapaa vetää ohjelma läpi. Tämä tapa on vaativa, mutta tarjoaa sekä vetäjälle että haastateltavalle yhdessä porautua aiheeseen nyt nähtyä syvällisemmillä tuloksilla. Tapa on niille, jotka sitä ei hallitse, on riskialtis, mutta tämän metodin osaajille palkitsevaa.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti